ILMOITUS

Tasapainotus uhkaa myllätä Sastamalan palveluverkkoa: Yläkoululaiset Sylväälle, sivuterveysasemia kiinni, uimahalli jäihin

Uutiset

Sastamalan kaupungintalo

Sastamalan kaupungintalo.

Sastamalan taloudellinen tilanne on synkistynyt koronaepidemian myötä. Kaupunki on entistä mittavampien sopeutusten edessä.

Taloustalkoissa haetaan pysyviä säästöjä. Esillä on muun muassa kaikkien yläkoululaisten siirtäminen Sylvään kouluun. Tämä ratkaisu tosin toisaalta pelastaisi Häijään alakoulun.

Terveysasemien osalta selvitettäisiin palvelujen tarjoamista pääterveysasemalla Vammalassa sekä sivuterveysasemilla Mouhijärvellä ja Punkalaitumella. Äetsän, Kiikoisten ja Suodenniemen terveysasemat siis suljettaisiin.

Säästöjä voidaan saavuttaa myös muun muassa henkilö- ja tehtäväjärjestelyillä sekä taksojen, maksujen ja avustusten tarkastelulla.

Uimahallin hankesuunnitelman tekeminen keskeytetään toistaiseksi.

Kaupunginhallitus käsittelee sopeutusohjelmaa maanantaina. Valtuusto tekee linjauksia juhannusviikolla. Päätöksiä on odotettavissa viimeistään syksyllä tai ensi vuoden talousarvion yhteydessä.

· ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

ILMOITUS
Mainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma Art
ILMOITUS

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top