MAINOS

Patoja kartoitetaan Pirkanmaalla

Uutiset

Säännöstelypato

Säännöstelypato.

Pirkanmaalla on aloitettu laaja patojen kartoitus. Tarkastelussa ovat myös muut rakenteet, jotka voivat vaikuttaa kalojen liikkumiseen, virtaamiin ja vedenkorkeuksiin.

“Vielä viisitoista vuotta sitten tiedot vesistöjen rakenteista olivat ainoastaan paperisina arkistojen kätköissä. Ensimmäinen kartoitustyö tehtiin jo vuonna 2009, jolloin saatiin kartoitettua reilusti toistasataa rakennetta ja sähköistettiin hyvin pieni osa arkistosta”, kertoo Pirkanmaan ELY-keskuksen johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid.

Arkistojen seulomisen lisäksi tehdään virtavesien varrella maastokartoituksia koko maakunnan laajuisesti. Käynneillä kuvataan löytyvät rakenteet ja kirjataan niiden tiedot ylös sekä yksittäisissä tapauksissa haastatellaan omistajaa tai käyttäjää.

“Teknisiä tietoja ovat esimerkiksi rakenteen koko, kunto, säädeltävyys ja kalankulkumahdollisuus”, luettelee vesitaloussuunnittelija Niko Nurhonen.

Kartoitus palvelee monia tarkoituksia. Tuloksia hyödynnetään vesilain valvonnassa, vesien tilan arvioimisessa ja vesien tilaa edistävien hankkeiden suunnittelussa.

· ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

MAINOS
Mainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma Art
MAINOS

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top