
Koronavirukseen liittyvä näytteenotto. Kuva: Paula Pasanen, Tays
Sastamalassa on tullut ilmi kaksi uutta koronatartuntaa. Toisen aallon ajalta tapauksia on 25.
Pirkanmaalla näytteitä tutkittiin lauantaina 1 279. Niistä positiivisia oli 26.
Koko epidemian aikana Sastamalassa on varmistettu neljäkymmentä sairastumista. Tapausten määrän THL kertoo paikkakunnalta, jos niitä on vähintään viisi. Huittisissa, Punkalaitumella ja Kokemäellä lukema on rajan alle. Säkylään on kirjautunut viisi tartuntaa.
Tiedot perustuvat tartuntatautirekisteriin. Ne merkitään sairastuneen kotipaikkakunnan mukaan.
Pirkanmaalla tartuntoja on todettu yhteensä 1 588.