Villisikoja aiempaa runsaammin, lähiseudulta eniten havaintoja Köyliöstä
Kannan kokoon syytä suhtautua enemmän suuruusluokan kuin tarkan lukumäärän tietona.

Villisika. Kuva: Pixabay
Tuoreen arvion mukaan villisikojen määrä on kasvanut. Luonnonvarakeskus on arvioinut kannan kokoa uudella mallilla.
Seurantatiedoissa lähiseudulta villisioista on eniten merkintöjä Köyliön suunnalta Köyliönjärven itäpuolelta. Siellä havaintoja tehtiin viime vuonna 30-39 yksilöstä. Villisikoja on nähty myös Huittisten luoteisosissa, Sastamalan Keikyän ja Kiikan suunnilla sekä Kokemäellä Kauvatsalla.
Havaintoja ei ole tarkistettu. Sama eläin on voitu ilmoittaa useita kertoja.
Koko maassa villisikoja on keskimäärin noin 3 400. Mallinnuksessa hyödynnetään useita eri tietolähteitä. Keskeisiä ovat edelleen metsästäjien hirvijahtien yhteydessä tuottamat arviot.
Villisikojen kannan kokoon on edelleen syytä suhtautua enemmän suuruusluokan kuin tarkan lukumäärän tietona.