
VaLePa. Kuva: Hannu Moilanen
Vammalan Lentopallo on Suomen mestari. Ratkaisevassa finaalissa Savo Volley kaatui 0-3 (13-25, 21-25, 20-25).
Ensimmäinen erä kääntyi lopulta selkeästi VaLePalle. Ratkaisevan repäisyn teki Aaro Nikula. Mikko Esko viimeisteli erän pitkällä syöttövuorolla tilanteesta 18-12 numeroihin 23-12, joukossa kaksi ässää.
Toisessa erässä Savo johti pitkään pienellä pisteen-kahden erolla. Aaro Nikula otti tärkeän torjunnan ja peli tasoitti 21-21. Sitten David Pettersson syötti ässän. Nikula viimeisteli kahdella torjunnalla.
Kolmas erä lähti liikkeelle Savo Volleyn johdossa. VaLePa tuli tasoihin numeroihin 5-5. Tilanteesta 17-15 pitivät vieraat kotijoukkueen takanaan loppuun asti. Mikko Karjarinta otti torjunnan Savon keskihyökkäyksestä 22-18. Romans Sauss vie kutospaikan hyökkäyksellä ottelupalloon. Karjarinnan keskihyökkäyksellä VaLePan jännitys purkautui voiton riemuun.
VaLePalle mestaruus on neljäs peräkkäin. Mitaleita seura on saavuttanut kaikkiaan kaksitoista. Kuuden kullan lisäksi on kaksi hopeaa ja neljä pronssia.
Finaalisarja päättyi VaLePalle 2-1. Avausottelun otti Savo Volley vahvalla syöttöpelillään 3-1. Toisen vei VaLePa 3-1.