Mainos

Mainos - Satapirkan Tuholaistorjunta

Shakin SM-kilpailut Sastamalassa, Henri Pohjala haastaa ennakkosuosikit

Uutiset

Voittajat pääsevät pelaamaan Euroopan mestaruudesta.

Shakki, shakinpelaaja

Shakki.

Sastamalassa ratkotaan shakin Suomen mestaruudet Ellivuoressa.

Yleisen sarjan kilpailuun osallistuu rankingin perusteella kymmenen pelaajaa. He pelaavat kaikki kaikkia vastaan.

Vammalan Shakkikerhon Henri Pohjala on sijoitettu kolmanneksi ja siten kärkikaksikon ykköshaastajaksi. Yleisen sarjan kaksi parasta pääsee edustamaan Suomea syksyllä pelattaviin joukkue EM-kilpailuihin.

Ennakkosuosikkeja ovat maajoukkueen kantaviin voimiin kuuluva Mikael Agopov ja vasta 18-vuotias suurlupaus Toivo Keinänen. Molemmat ovat kansainvälisiä mestareita.

Naiset pelaavat neljän pelaajan kaksinkertaisen turnauksen, jonka voittaja myös pääsee EM-kilpailuihin. Tässä sarjassa on mukana Vammalan Shakkikerhosta Johanna Tanni. Seniorien SM-kilpailut ovat avoimet ja niihin odotetaan kolmisenkymmentä pelaajaa 50- ja 65-vuotiaiden sarjoihin. Paikallisista pelaajista on mukana muun muassa Jarmo Hautaniemi. Lisäksi pelataan oheiskilpailuna Sastamalan avoimesta mestaruudesta pikashakissa.

Kilpailut jatkuvat sunnuntaihin 25. heinäkuuta saakka.

Yleisen sarjan kierrokset alkavat Ellivuoressa Levorannan tilassa päivittäin iltapäiväkahdelta. Kilpailuja seuraamaan on vapaa pääsy. Yleisen sarjan otteluita voi katsoa myös netissä Suomen Shakkiliiton sivujen kautta.

Kilpailun järjestävät Suomen Shakkiliitto ja Vammalan Shakkikerho.

close

Tilaa ilmainen uutiskirje

· ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.
Scroll to top