Mainos

Mainos - Satapirkan Tuholaistorjunta

Hikisen lapioinnin tuloksena Ellivuoressa aukesi bike park: Hiihtohissillä ylös, maastopyörällä alas

Uutiset

Ratamestari Miikka Mäkelä kannustaa rohkeasti kokeilemaan lajia.

Ellivuori Bike park

Miikka Mäkelä vauhdissa kotiradallaan Ellivuoressa.

Sastamalassa Ellivuoren laskettelukeskuksessa on avattu pyöräpuisto. Maastopyörän kanssa mennään hiihtohissillä ylös ja alas tullaan varta vasten rakennettuja reittejä.

Suunnittelua tehtiin jo talvella ja varsinainen rakentaminen aloitettiin toukokuussa. Nyt Ellivuoressa on valmiina kolme reittiä. Mäen päälle kuljettaa turvallisesti laskettelukeskuksen uusin hissi.

Ellivuori Bike park

Pyöräpuiston rakentamisessa tarvittiin lapion lisäksi myös konevoimia.

"Työ on vaatinut paitsi paljon konevoimaa myös hikisiä lapiointipäiviä metsissä, kun maata on muokattu ja kärrätty tasoittamaan pahimmat töyssyt", kertoo ratamestari ja projektipäällikkö Miikka Mäkelä. "Jatkuva helle on pistänyt välillä kovakuntoisenkin ratarakentajan koville", hän tunnustaa.

Miikka Mäkelä kannustaa rohkeasti kokeilemaan alamäkipyöräilyä, vaikka laji ei entuudestaan olisi tuttu. "Ellivuoren reitit on suunniteltu etenkin perheille ja aloittelijoille. Lajia kannattaakin kokeilla, vaikka maastossa ei aiemmin olisi pyöräillytkään. Reiteillä on opasteet, eikä eksymisen vaaraa ole", hän kertoo. "Hissipyöräily kehittää monia pyöräilytaitoja, joista on hyötyä – käyttää pyörää sitten arkiliikkumiseen tai temppuiluun."

Ellivuori Bike park

Hiihtohissin nousu-ura on tasattu lähes maantieksi.

Turvallisuus on otettu Ellivuoren pyöräpuistossa monella tavalla huomioon. Hissikyytiä polkupyörän selässä ei kannata jännittää. "Hissilinjaa on tasoitettu ja sorastettu kesäkäyttöä varten melkein 'maantieksi'", Miikka Mäkelä kuvailee. Reiteistä yksi on helppo ja kaksi vaativampia. "Mitään pudotuksia tai hyppyjä ei ole tai ne on mahdollista kiertää", hän sanoo. "Alamäkipyöräilyn hurja maine on muuttunut, kun keskusten reittien turvallisuuteen ja aloittelijaystävällisyyteen on alettu panostaa enemmän", Mäkelä kertoo.

Hiihtohissejä pyörittää laskettelukeskus, joka myy hissiliput. Alamäkipyöräilyyn sopivia maastopyöriä on mahdollista vuokrata Vuorisporista. "Lajia voi tulla kokeilemaan myös omalla maastopyörällä, jossa olisi hyvä olla ainakin etujousitus, kunhan on varmistanut, että pyörä, etenkin jarrut, on varmasti kunnossa", vinkkaa Miikka Mäkelä.

Laskettelukeskuksen alueelle Miikka Mäkelä on tehnyt omia reittejä jo useamman vuoden ajan. "Bike parkin aukeaminen rakkaaseen Ellivuoreen ja syntymämaisemiin on iso juttu jo tämänkin vuoksi."

Miikka Mäkelä kilpailee maastopyöräenduron SM-sarjassa. Hän toimii myös tiimimanagerina Orbea Factory Team Finlandissa. Ellivuoreenkin on kilpailut tiedossa. Paikalla käydään Fundurocupin kauden päättävä kilpailu 11. syyskuuta. Mukaan on tulossa lähes kaksisataa osallistujaa eri puolilta maata.

"Hissipyöräilyä voisi kuvailla maastopyöräilyn helmeksi, josta kaikki tylsä on karsittu pois ja reitit on suunniteltu hauskoiksi. Kukin voi valita itselleen sopivan reitin ajokokemuksen perusteella", päättää Miikka Mäkelä.

Ellivuoren Bike park on toistaiseksi avoinna ke ja pe klo 15-20 sekä la-su klo 11-18. Alamäkipyöräilyyn soveltuvia pyöriä ja varusteita voi vuokrata Vuorisportista. Lisätietoja www.ellivuori.fi.

Ellivuori Bike park

Turvallisuuteen on panostettu Ellivuoren pyöräpuistossa. Hyppyrit voi kiertää ja niistä kerrotaan kyltein, kuten monesta muustakin asiasta.

close

Tilaa ilmainen uutiskirje

· · ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.
Scroll to top