Kokoontumisrajoitukset jatkuvat Sastamalassa ja Punkalaitumella
Määräys on voimassa 12. syyskuuta saakka.

Koronaviruksen torjunnassa hyvä hygienia on tärkeää. Kuva: Pixabay
Aluehallintovirasto on jatkanut kokoontumisrajoituksia muun muassa Sastamalassa ja Punkalaitumella. Uusi päätös on voimassa 12. syyskuuta saakka.
Koronatartuntojen määrät ovat edelleen huomattavia Pirkanmaalla. Aluehallintoviraston määräyksellä tuetaan viranomaisten käytössä olevia toimenpiteitä.
Sisätiloissa voi järjestää enintään kymmenen henkilön tilaisuuksia ja kokouksia. Ulkona rajoitus on viisikymmentä henkilöä. Määrien ylittäminen edellyttää opetus- ja kulttuuriministeriön sekä THL:n antamaan ohjeen noudattamista.
Turvaväleistä annetun määräyksen voimassaolo on päättynyt.