Mainos

Mainos - Satapirkan Tuholaistorjunta

Lukutekoja palkittiin: Perhepäivähoitaja Pirjo Luhtanen käy lasten kanssa ahkerasti satutunneilla

Uutiset

Tunnustukset myönnettiin tärkeästä lukemista edistävästä työstä.

Kirjasto

Kirjasto.

Pirkanmaalla kirjastot ovat nostaneet esiin Vuoden lukutekoja. Tunnustukset jaettiin myös Sastamalassa ja Punkalaitumella.

"Kaikki kirjastot lähtivät innolla nostamaan esiin oman alueensa lukutekoja ja hyviä ehdokkaita palkinnon saajiksi oli paljon", sanoo PIKI-koordinaattori Salla Hyökki.

Sastamalassa palkittiin perhepäivähoitaja Pirjo Luhtanen. Hän on käynyt vuosikymmeniä hoitolastensa kanssa satutunneilla Äetsän kirjastossa – säällä kuin säällä.

Punkalaitumella tunnustus myönnettiin Keskuskoulun oppilaskunnan hallitukselle, joka järjesti kolmensadan minuutin lukuhaasteen. Tempaukseen osallistui suuri osa oppilaista.

Vuoden lukuteko myönnettiin tärkeästä lukemista edistävästä työstä. Kullakin paikkakunnalla kirjasto jakoi itse tunnustuksen. Kaikki huomioidut saivat kunniakirjan ja pienen palkinnon.

close

Tilaa ilmainen uutiskirje

· · · ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.
Scroll to top