Sastamala linjaa koulukuljetusten periaatteita: Vaarallisina pidettävät tieosuudet tässä!

Uutiset

Asiasta päättää sivistyslautakunta.

Valtatie 12

Valtatie 12.

Koulukuljetusten perusteet ensi vuodelle ovat vahvistettavana Sastamalassa. Asiasta päättää sivistyslautakunta.

Kaupungissa on koulukuljetusten piirissä noin 900 oppilasta. Yhtenäisillä periaatteilla varmistetaan, että kaikki ovat samanarvoisessa asemassa.

Hyväksyttävänä olevan asiakirjan runko ja sisältö säilyvät pääosin samoina kuin aiemmin.

Koulukuljetusperiaatteissa otetaan kantaa muun muassa koulumatkan vaarallisuuteen.

Vaaralliset tieosuudet

VALTATIET 11 JA 12

Tiensuuntainen kulkeminen ja tien ylittäminen on vaarallista kaikille.

KANTATIE 44, POHJANMAANTIE

Kiikan koulu – Leikkuuntien risteys:

7.–9.-luokkalaiset voivat kulkea tietä ja ylittää sen riittävän turvallisesti.

Leikkuuntien risteyksestä pohjoiseen:

Tiensuuntainen kulkeminen on kaikille vaarallista, mutta tien ylittäminen on riittävän turvallista 7.–9.-luokkalaisille.

JOKISIVUNTIE

Jokisivuntien risteyksessä Kiikkapääntien (kantatie 44) ylittäminen on riittävän turvallista 5.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille.

MAANTIE 249, SASTAMALANTIE, KYRÖNTIE, ÄETSÄNTIE

7.–9.-luokkalaiset voivat ylittää tien riittävän turvallisesti.

Sipintien ja Kallialan kirkkotien risteyksen kohdalla 5.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat voivat ylittää tien riittävän turvallisesti.

MAANTIE 2492, PUTAJANTIE

Myllymaan urheilutalo – Suodenniemi:

Tiensuuntainen kulkeminen on riittävän turvallista 3.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille. Tien ylittäminen on kaikille riittävän turvallista.

MAANTIE 2495, KARKUNKYLÄNTIE

Tiensuuntainen kulkeminen on riittävän turvallista 2.–luokkalaisille ja sitä vanhemmille. Tien ylittäminen on riittävän turvallista kaikille oppilaille.

MAANTIE 252, PUNKALAITUMENTIE

Tiensuuntainen kulkeminen ja tien ylittäminen on riittävän turvallista 6.–luokkalaisille ja sitä vanhemmille.

Kiikan-Illontien ja Houhajärventien risteysten välinen osuus:

Tiensuuntainen kulkeminen on vaarallista kaikille. Tien ylittäminen on riittävän turvallista 7.–9.-luokkalaisille.

MAANTIE 2521, KANGASTIE/SAMMALJOENTIE

Punkalaitumentie – Kaltsilantien risteys:

Tiensuuntainen kulkeminen ja tien ylittäminen on riittävän turvallista 5.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille.

Kaltsilantien risteys – Rautaniementien risteys:

Tiensuuntainen kulkeminen ja tien ylittäminen on riittävän turvallista 4.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille.

MAANTIE 299, VESILAHDENTIE

Valtatie 12:n ja Kaltsilantien välinen osuus:

Tiensuuntainen kulkeminen ja tien ylittäminen on riittävän turvallista 7-9.-luokkalaisille.

Kaltsilantie – Vesilahden raja:

Tiensuuntainen kulkeminen ja tien ylittäminen on riittävän turvallista 3.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille.

MAANTIE 12981, RIIPPILÄNTIE

Tiensuuntainen kulkeminen ja on riittävän turvallista 3.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille. Tien ylittäminen on kaikille riittävän turvallista.

MAANTIE 259, MOUHIJÄRVENTIE

Tiensuuntainen kulkeminen on riittävän turvallista 7.-9.-luokkalaisille Vanhankirkontien ja Suodenniemen taajaman välisellä matkalla. Tien ylittäminen on riittävän turvallista kaikille.

MAANTIE 2594, SÄVINTIE – KILVAKKALANTIE

Tiensuuntainen kulkeminen on riittävän turvallista 4.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille. Tien ylittäminen on riittävän turvallista kaikille.

MAANTIE 259, LAVIANTIE

Tiensuuntainen kulkeminen on riittävän turvallista 5.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille Suodenniemen taajaman rajasta Laviaan päin. Tien ylittäminen on riittävän turvallista kaikille.

MAANTIE 2505, SALMINTIE – OTAMUSSILLANTIE

Otamussillantien kulkeminen on riittävän turvallista 3.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille. Tien ylittäminen on riittävän turvallista kaikille.

MAANTIE 2496, MAAKUNNANTIE

Tiensuuntainen kulkeminen on riittävän turvallista 4.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille. Tien ylittäminen on riittävän turvallista kaikille.

MAANTIE 13105, PERÄMAANTIE

Kelhäntien risteyksestä itään:

Tiensuuntainen kulkeminen on riittävän turvallista 4.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille. Tien ylittäminen on riittävän turvallista kaikille.

MAANTIE 2501, KUTALANTIE – KIURALANTIE

Tiensuuntainen kulkeminen on riittävän turvallista 3.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille. Tien ylittäminen on riittävän turvallista kaikille.

MAANTIE 12971, KALTSILANTIE

Tiensuuntainen kulkeminen on riittävän turvallista 4.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille. Tien ylittäminen on riittävän turvallista kaikille.

MAANTIE 12957, NIEMENMAANTIE

Rauduntien risteyksestä pohjoiseen päin:

Tiensuuntainen kulkeminen on riittävän turvallista 3.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille. Tien ylittäminen on riittävän turvallista kaikille.

Tiensuuntainen kulkeminen ja tien ylitys on muualla Niemenmaantiellä riittävän turvallista kaikille.

RIIPPUSILTA JA ÄETSÄN VOIMALAITOKSEN PATOSILTA

Riippusillan ylittäminen on riittävän turvallista 3. luokkalaisille ja sitä vanhemmille.

Äetsän voimalaitoksen patosillan ylittäminen ei ole riittävän turvallista kenellekään.

KÄMMÄKÄNTIE

Tiensuuntainen kulkeminen on riittävän turvallista 4.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille. Tien ylittäminen on riittävän turvallista kaikille.

JOKIMYLLYNTIE

Tiensuuntainen kulkeminen on riittävän turvallista 4.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille. Tien ylittäminen on riittävän turvallista kaikille.

Asiakirja kokonaisuudessaan on sivistyslautakunnan esityslistan liitteenä.

·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat