Nyt tarvitsee pelastaa pelastustoimi

Mielipide

Rahoituksella on turvattava henkilöstö- ja toimintaresurssit paikallisesti ja valtakunnallisesti.

Katariina Pylsy

Katariina Pylsy.

Pelastustoimi siirtyi vuonna 2004 alueellisen pelastustoimen alaisuuteen. Silloin perustettiin 22 alueellista pelastuslaitosta, jotka toimivat onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja turvallisuuden ylläpitämiseksi yhteistyössä muiden viranomaisten, yhteisöjen ja asukkaiden kanssa.

Kun hyvinvointialueiden toiminta käynnistyy 1.1.2023 alkaen, siirtyy pelastustoimen palveluiden rahoitusvastuu kunnilta valtiolle. Uudistuksen valmistelussa on Sisäministeriön selvityksen mukaan nykyjärjestelmässä havaittu 80 miljoonan euron rahoitusvaje. Vaje on seurausta mm. työaikalain ja varallaolojärjestelmien muutoksista sekä toimintavalmiuden
puutteiden korjaamisesta.

Palokunnat toimivat sekä aluepelastuslaitosten alaisuudessa että sopimuspalokuntina. Suomessa on noin 700 sopimuspalokuntaa ja niissä toimii noin 14 000 vapaaehtoista palokuntalaista. Hyvinvointialueet eivät selviä, ellei vapaaehtoisten palokuntien kanssa jatketa hälytystehtäviä koskevia yhteistyösopimuksia. Sopimuspalokunnat ovat aina se yksikkö, joka saapuu tapahtumapaikalle ensimmäisenä. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mukaan sopimuspalokunnat ovat mukana noin 60 prosentissa hälytystehtävistä.

Pelastustoimessa työskentelee tällä hetkellä noin 7 000 vakituista ammattilaista, joista noin 4 000 on pelastajia. Henkilöstöstä eläköityy lähivuosina noin parikymmentä prosenttia. Pelastusalan ammattilaisten koulutuspaikkoja tulee lisätä. Tiedotusvälineissä on esitetty, että valtion tulee kouluttaa 1 400 uutta pelastusalan ammattilaista vuoteen 2030 mennessä, jotta Suomi välttyisi pelastajapulasta.

Pelastustoimen merkitys ja painoarvo kasvaa yleiselle turvallisuudellemme.

Ilmastomuutos on tuonut arkielämäämme uusia ongelmia kuten metsäpaloja ja myrskyjä. Nyt pitää kiinnittää entistä enemmän huomiota palohenkilökunnan sammutusasusteiden kuntoon. Pelastajalla, joka taistelee tulipaloa vastaan ja pelastaa ihmishenkiä, tulee olla kunnolliset suojavaatteet omankin turvallisuutensa vuoksi.

Pelastustoimi on tärkeä turvallisuustoimija yhteiskunnassamme. Joka päivä Suomessa lähtee keskimäärin noin 300 kertaa ammatti- ja sopimuspalokuntia torjumaan erilaisia onnettomuuksia. Sopimuspalokuntien asemilta saavat paloautot määräyksen hälytystehtäviin noin 68 000 kertaa vuodessa.

Hyvinvointialueella on oltava jatkossakin pelastuslaitoksia, jotka pystyvät huolehtimaan paikallisesti lakisääteisistä viranomaistehtävistä ja pelastustoimen palveluista kansalaisille kaikissa turvallisuusolosuhteissa. Rahoituksella on turvattava henkilöstö- ja toimintaresurssit pelastustoimelle paikallisesti ja valtakunnallisesti.

Katariina Pylsy
kotiseutuneuvos, agronomi
pirkanmaalainen aluevaaliehdokas (kesk.)

· · · · ·

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tilaa Uutiskirje

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tuoreimmat