Sastamalassa laskettiin jopa yli 70 rantasipiä: Kahlaajien syysmuutto on jo alkanut

Uutiset

Lintujen paras laulukausi alkaa olla tältä vuodelta ohi.

Puurijärvi

Puurijärvi.

Lintujen paras laulukausi alkaa olla tältä vuodelta ohi. Kahlaajien ja vesilintujen syysmuutto edistyy vauhdilla.

Birdlife Suomi kertoo, että laulu hiljenee, kun linnut keskittyvät poikasten ruokkimiseen. Öisin ovat esimerkiksi luhtahuitit vielä äänessä ja voipa kulkija kuulla jopa pöllön poikasia.

Kahlaajien ja vesilintujen syysmuutto on käynnissä. Sastamalassa laskettiin jopa yli 70 paikallista rantasipiä, mikä on lajille poikkeuksellisen suuri määrä. Esimerkiksi valkovikloja, punajalkavikloja ja liroja on havaittu isoja kerääntymiä. Myös pikkukuoveja ja kuoveja suuntaa etelään. Vesilinnuista liikkeellä on ollut esimerkiksi telkkäkoiraita.

Lintuharvinaisuuksien osalta kesä on ollut toistaiseksi vaisu.

·

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tilaa Uutiskirje

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tuoreimmat