Moottoriveneilijä yritti ajaa kanadanhanhipoikueiden päälle Sastamalassa

Uutiset

Tapauksesta on tehty tutkintapyyntö poliisille.

Kandanhanhipoikue

Kandanhanhipoikue. Kuva: Jukka T. Helin

Sastamalassa pyrittiin vahingoittamaan kanadanhanhia ja niiden poikasia moottoriveneellä. Tapaus sattui Kulovedellä Nokian rajan tuntumassa sunnuntaina aamulla.

Kaksi kanadanhanhiperhettä oli uiskennellut kaikessa rauhassa järvellä. Yllättäen paikalle ajoi lähisaaresta mies moottoriveneellä. Hän suuntasi kanadanhanhia kohti ja toisti useaan otteeseen lähestymisen niiden sekaan.

Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys arvioi, että tarkoituksettomasta toiminnasta ei ole ollut kysymys. Tavoitteena on ollut ajaa lintujen päälle ja vahingoittaa niitä. Veneilijä keskeytti tekonsa ja poistui vaivihkaa, kun toinen veneilijä saapui alueelle.

Epäselvää on, menehtyikö kanadanhanhia ahdistelun seurauksena. Yhdistyksen mukaan on erityisen raskauttavaa, että tavoitteena ilmeisesti on ollut vahingoittaa parvea, jossa oli mukana poikasia.

Kanadanhanhi on riistalaji, jonka rauhoitusaika on parhaillaan menossa. Metsästyskauden ulkopuolella riistalinnut ovat samalla tavalla rauhoitettuja kuin rauhoitetut linnut luonnonsuojelulailla.

Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys sai tapahtuneesta tiedon silminnäkijältä. Asiasta on tehty tutkintapyyntö.

Vastaavia tapauksia tulee vuosittain tietoon Pirkanmaalla.

· ·

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tilaa Uutiskirje

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tuoreimmat