Satakunnassa kuusi rikkomusta raskaan liikenteen ajo- ja lepoajoissa: "Kaikki kuljettajat suhtautuivat positiivisesti valvontaan"

Uutiset

Kokonaisuudessaan tilanne on parantunut vuosi vuodelta.

Raskas liikenne, rekka, kuljettaja

Raskaan liikenteen kuljettaja. Kuva: Liikenneturva / Kaisa Tanskanen

Lounais-Suomessa poliisi valvoi tehostetusti raskasta liikennettä. Puutteita todettiin noin joka kymmenennessä ajoneuvossa.

"Merkille pantavaa oli, että kaikki kuljettajat suhtautuivat positiivisesti valvontaan", sanoo ylikomisario Jorma Johansson.

Seuraamuksia määrättiin yhteensä seitsemälletoista kuljettajalle. Näistä kymmenessä tapauksessa selvittiin huomautuksella.

Eniten puutteita havaittiin ajo- ja lepoajoissa. Näitä tuli ilmi yhteensä kaksitoista, joista puolet Satakunnassa.

Puutteellisia kuormanvarmistuksia löytyi kolme ja ylikuormia kolme. Ajo-oikeudettomia kuljettajia tavattiin kolme ja asiapaperirikkomuksia kirjattiin kaksi. Etsintäkuulutettuja tavoitettiin kaksi ja rattijuopumuksesta kärähti kaksi kuljettajaa.

"Tasapuolisen otannan lisäksi kuljetusalan yrittäjät ovat toivoneet, että valvonnoissa kiinnitettäisiin huomiota erityisesti kuljetuskaluston kuntoon ja kuljettajien ajo-oikeuksiin", kertoo Jorma Johansson.

Kokonaisuudessaan tilanne on parantunut vuosi vuodelta. Viimeksi vastaavassa valvonnassa huomautettavaa löytyi noin joka seitsemännestä ja toissa vuonna joka kolmannesta tapauksesta.

Lounais-Suomessa tarkastettiin nyt yhteensä 179 raskasta ajoneuvoa.

· ·

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tilaa Uutiskirje

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tuoreimmat