
Huittinen. Kuva: Janni Heikkilä
Adven ostaa kaukolämpöliiketoiminnan Huittisten kaupungilta. Kaupunki on omistanut kaukolämpöyhtiöstä enemmistön.
Nykyisessä toimintaympäristössä lämmön saatavuuden varmistaminen asiakkaille on etusijalla. Keskipitkällä aikavälillä Adven siirtyy tuottamaan lämpöä täysin uusiutuvilla ja kierrätetyillä polttoaineilla.
"Energiayhtiö tarvitsee omistajan, jolla on syvää ymmärrystä energiantuotannosta ja -teknologiasta. Meillä on ollut pitkään hyvää yhteistyötä Advenin kanssa ja yhtiön myyntihinta oli mielestämme kohdallaan", sanoo Huittisten kaupunginjohtaja Viveka Lanne.
Kaupunki omisti ennen kauppaa 83 prosenttia kaukolämpöyhtiöstä ja Adven 17 prosenttia. Käytännössä omistus on jakautunut siten, että Adven on omistanut lämpölaitoksen ja kaupunki enemmistön kaukolämpöverkosta. Adven myi aiemmin lämpöenergian tukkuhinnalla Huittisten Lämmölle, joka myi sen loppuasiakkaille.
"Koko yhtiön omistaminen tarkoittaa, että voimme kehittää energialaitosta ja kaukolämpöverkkoa sekä jatkaa investointeja turpeen korvaamiseksi", kertoo Advenin yrityskaupoista ja uusista kumppanuuksista vastaava johtaja Eero Pekkanen.
Huittisten Lämpö Oy on perustettu vuonna 1988. Yhtiö myy lämpöä noin 32 gigawattituntia vuodessa. Kaupungissa on lämmönjakeluverkostoa noin viisitoista kilometriä. Biolämpölaitos sijaitsee Huhkolan teollisuusalueella.