
Koulukuljetus. Kuva: Liikenneturva
Sastamalassa joukkoliikenteeseen liittyvät asiat ovat jälleen esillä päätöksenteossa.
Sivistyslautakunta käsittelee oppilaskuljetusten ohjaamista koskevan pääsopimuksen täydennyksen irtisanomista. Kaupunki ja Tuomi Logistiikka solmivat yhteistyösopimuksen vuonna 2018. Pääsopimuksen täydennys tehtiin kaksi vuotta sitten kesällä.
Kaupunginhallitus linjasi hiljattain, että henkilöliikenteen organisointi toteutetaan jatkossa liikennöitsijävetoisen mallin pohjalta. Asia on nyt toimielimissä tästä lähtökohdasta.
Sivistyslautakunnalle esitetään, että oppilaskuljetusten ohjaamista koskeva pääsopimuksen täydennys irtisanotaan päättymään kuluvan lukuvuoden loppuun.
Kaupunginhallitus käy suunnitteluasioissa keskustelun asiointiliikenteen ja paikallisliikenteen järjestämisestä ensi syksystä lähtien.