Keskiviikko 19.2.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Vapaa-ajan asuntojen rakentaminen torppaisi tuulivoimapuiston Sastamalassa: Kaupunki ei ole myöntymässä

Uutiset

Hakija on valittanut kaupunginhallituksen kaavoituspäätöksestä.

Kärmekallio

Karttaan on merkitty haalean punaisella taustalla kiinteistöt, joiden alueelle lupia haetaan. Tuulivoimaosayleiskaava on rajattu vahvemmalla mustalla viivalla. Sinisellä katkoviivalla piirretyt ympyrät kuvaavat alueita, joille tuulivoimaloita ei voitaisi sijoittaa, mikäli vapaa-ajan asunnot rakennettaisiin. Kuva: Sastamalan kaupungin päätöksentekoaineisto

Sastamalassa haetaan lupia vapaa-ajan asuntojen rakentamiseksi Kärmekallion tuulivoimapuiston alueelle. Kaupunki ei ole tähän myöntymässä.

Vapaa-ajan asuntojen rakentaminen suurelta osin torppaisi tuulivoimaloiden sijoittamisen alueelle. Tällöin ei täyttyisi valtuuston määrittämä 1,2 kilometrin vähimmäisetäisyys asutukseen.

Hakija on saanut vuonna 2020 tiedon, että alueelle suunnitellaan tuulivoimapuistoa. Maat hän on hankkinut käyttöönsä tämän jälkeen vuosina 2021 ja 2022.

Kaupunki katsoo, että hakijalla ei ole pakottavaa syytä sijoittaa vapaa-ajan asuntoa kiinteistölle, jolle lupaa haetaan. Hänellä on lähistöllä 34 hehtaaria maita. Vapaa-ajan asunto olisi mahdollista sijoittaa myös näille alueille, jolloin se ei haittaisi vireillä olevaa yleiskaavoitusta.

Kaupunginhallitus päätti Kärmekallion tuulivoimaosayleiskaavan käynnistämisestä ja kaavoitussopimuksesta keväällä. Hakija on valittanut päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka välipäätöksellään ei kieltänyt kaupunginhallituksen päätöksen täytäntöönpanoa.

Ympäristölautakunnalle esitetään, että haettua suun­nit­te­lu­tar­ve­rat­kai­sua ei myönnetä.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: