Arto Satonen ajaa valtatien 11 asiaa: "Tärkeä ja liikennemääriltään kasvava väylä"

Uutiset

Kansanedustajat Arto Satonen Sastamalasta ja Jari Kinnunen Nokialta haluavat valtatien 11 kehitettävien väylien ykköskoriin.

Arto Satonen.

Arto Satonen. Kuva: Kimmo Brandt / Compic / Eduskunta

Kansanedustajat Arto Satonen (kok.) Sastamalasta ja Jari Kinnunen (kok.) Nokialta ehdottavat valtatien 11 liittämistä runkotieverkkoon ja kehitettävien väylien ykköskoriin. He ovat jättäneet myös talousarvioaloitteen Murhasaaren ohituskaistan rakentamisesta.

"Valtatie 11 on tärkeä ja liikennemääriltään kasvava väylä sekä henkilöliikenteelle että elinkeinoelämän kuljetuksille", sanoo Arto Satonen. Hän korostaa valtatien merkitystä Mouhijärvelle, Suodenniemelle ja Kiikoisille.

"Muuttunut turvallisuustilanne vaatii nyt erityisesti länteen vievien yhteyksien kehittämistä ja siksi valtatien 11 pääsy runkotieverkostoon on välttämätöntä", toteaa Jari Kinnunen.

Murhasaaren ohituskaista olisi toteutuessaan mittava investointi. Kustannusarvio on kymmenen miljoonaa euroa.

· ·

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tilaa Uutiskirje

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tuoreimmat