Punkalaitumella työttömyys pudonnut eniten Pirkanmaalla, Sastamalassa lievää kasvua

Uutiset

Työllisyyden tilanne on kuntatasolla edelleen kohtalaisen positiivinen.

TE-palvelut, työvoimatoimisto, työllisyys, työttömyys

Pirkanmaan kuntien työllisyyden tilanne on edelleen kohtalaisen positiivinen. Maakunnan tasolla työttömyys on hieman lisääntynyt.

Punkalaitumella työttömien työnhakijoiden määrä on vuoden aikana vähentynyt 34 prosenttia, mikä on suhteellisesti eniten. Työttömiä työnhakijoita oli helmikuussa 55. Viime vuonna vastaavaan aikaan määrä oli 83. Työttömyysaste kunnassa on 5,3 prosenttia, mikä on maakunnan toiseksi matalin.

Sastamalassa työttömiä työnhakijoita on kolme prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Määrä on 710. Vuosi sitten se oli 689. Työttömyysaste kaupungissa on 7,1 prosenttia.

Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on 8,7 prosenttia.

· · · ·

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tilaa Uutiskirje

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tuoreimmat