Vammalan seurakuntatalolle kartoitetaan korvaavia tiloja, jäämässä pikaisesti pois käytöstä
Rakennus vaatisi kalliit investoinnit.

Vammalan seurakuntatalo.
Sastamalan seurakunta on pikaisella aikataululla luopumassa Vammalan seurakuntatalon käytöstä. Korvaavia tiloja on jo selvitetty kaupungin keskustasta.
Tehdyissä sisäilma- ja kuntoselvityksissä on käynyt ilmi, että rakennus vaatisi kalliit investoinnit, jotta sen käyttöä voisi jatkaa kesän jälkeen. Vaihtoehtoja ovat noin kolmen miljoonan euron peruskorjaus tai kymmenen vuoden ajan vuosittaiset 660 000 euron korjauskulut, minkä jälkeen rakennus olisi valmis purettavaksi.
Aluehallintovirasto tullee toukokuussa vaatimaan seurakuntatalon tilojen korjaamisen käynnistämistä välittömästi tai niiden käytön lopettamista.
Uudet luottamushenkilöt ovat saaneet tiedot seurakunnan taloudesta ja kiinteistöistä. Käytyjen lähetekeskustelujen perusteella päättäjillä on hyvin vahva tahtotila, että asioita ryhdytään valmistelemaan.
Seurakunnalla on yhteensä 77 kiinteistöä. Oman haasteensa tilanteeseen tuo pitkään jatkunut ja edelleen jatkuvaksi ennustettu jäsenmäärän putoaminen. Kiinteistökanta ei kuitenkaan ole vuosien varrella oleellisesti vähentynyt.