Maiseman pilaajista hyvin vähän ilmoituksia Huittisissa ja Säkylässä

Uutiset

Ympäristökatselmuksia harvennetaan.

Jäte, roska

Jätteitä. Kuva: Pixabay

Huittisissa ja Säkylässä ympäristökatselmukset on määrä suorittaa jatkossa vain joka toinen vuosi. Tähän saakka ne on pidetty vuosittain.

Ympäristökatselmusten tarkoituksena on tarkastaa yleiseen siisteyteen liittyviä epäkohtia. Nämä ovat esimerkiksi kunnostusta kaipaavia rakennuksia, roskaantuneita pihoja ja epäasiallista ulkovarastointia.

Uusia kohteita ilmoitetaan nykyisin vuosittain hyvin vähän. Siksi katselmuskierrosta ei ole välttämätöntä järjestää aikaisempaan tahtiin.

Esitys on, että ympäristökatselmus ajetaan tänä vuonna Huittisissa. Säkylä ja Eura ovat vuorossa ensi vuonna. Tästä eteenpäin jatketaan vuorovuosin, jos tarvetta muutokseen ei ilmene.

Asia on Etelä-Satakunnan ympäristölautakunnan päätettävänä.

· ·

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tilaa Uutiskirje

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tuoreimmat