Kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita kehitetään Säkylässä, kysely avoinna

Uutiset

Palautetta voi antaa esimerkiksi viihtyisistä tai epämiellyttävistä paikoista ja reiteistä.

Polkupyörä, metsätie

Polkupyörä.

Säkylä on mukana kävelyn, pyöräilyn ja kestävien matkaketjujen edistämisohjelman laatimisessa. Se valmistuu kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Parhaillaan käynnissä on kysely, jolla kartoitetaan asukkaiden ja alueella liikkuvien tyytyväisyyttä nykyisiin kävelyn ja pyöräilyn olosuhteisiin sekä eri kehittämiskohteiden tärkeyttä. Palautetta voi antaa esimerkiksi viihtyisistä tai epämiellyttävistä paikoista ja reiteistä.

Tavoitteena on tunnistaa jalankulun ja pyöräliikenteen tarpeita, parantaa niiden olosuhteita sekä tarjota tietoa aktiivisista liikkumismuodoista.

Kysely on avoinna huhtikuun loppuun saakka.

·

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tilaa Uutiskirje

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tuoreimmat