Huima määrä vastauksia uimahallikyselyyn Sastamalassa: "Yllätyksiä ei juurikaan tullut"

Uutiset

Toivotuimpia toimintoja lastenallas, monitoimiallas ja kuntouintirata.

Sastamala, uimahalli, Iisan pelto

Havainnekuva uimahallista Iisan pellolla. Kuva: Sastamalan kaupungin päätöksentekoaineisto

Sastamalan kaupunki järjesti kyselyn suunnitteilla olevasta uimahallista. Vastaukset olivat odotusten mukaisia.

"Yllätyksiä ei juurikaan tullut. Edellisen kerran uimahallirakentamisesta tehtiin kuntalaiskysely vuonna 2018, jolloin toiveet palveluiden ja toimintojen suhteen olivat pitkälti samansuuntaisia kuin nyt", kertoo tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi.

Valtaosa kyselyyn vastaajista (90 %) asuu Sastamalassa. Vapaa-ajan asukkaita ja lähikunnissa asuvia oli molempia 5 prosenttia. Kolme neljästä vastaajasta oli työikäisiä, eläkeläisiä oli 18 prosenttia ja opiskelijoita tai koululaisia 7 prosenttia.

Vastaajat kertoivat käyttävänsä uimahallia kuntouintiin (65 %), virkistäytymiseen, ajanviettoon ja saunomiseen (61 %). Ohjattu toiminta esimerkiksi vesijumpan ja vauvauinnin muodossa kiinnosti lähes puolta vastaajista (49 %).

Toimintojen osalta kolmen kärkeen nousivat odotetusti lastenallas (76 %:lle erittäin tärkeä), monitoimiallas (74 %:lle erittäin tärkeä) ja kuntouintirata (63 %:lle erittäin tärkeä). Suosittuja olivat myös vesijuoksurata, kahluuallas, kahvio ja hierontapisteet.

Yli puolet vastaajista (55 %) ilmoitti käyttävänsä uimahallia viikoittain ja viidesosa kuukausittain. Suosituimmat käyttöajat sijoittuivat iltapäivään ja iltaan.

Avoimissa vastauksissa korostuivat toiveet monipuolisesta, eri käyttäjäryhmiä palvelevasta uimahallista, jossa olisi mahdollisuus käyttää kuntosalia. Esteettömyyttä pidettiin tärkeänä sekä lapsiperheiden että ikäihmisten näkökulmasta.

Osassa vastauksista pohdittiin uimahallin mahdollisen rakentamisen vaikutusta kaupungin kunnallisveroprosenttiin. Moni vastaaja kuitenkin piti uimahallia tärkeänä terveyttä edistävänä vetovoimatekijänä, joka saattaisi houkutella kävijöitä lähikunnistakin.

Kyselyyn vastasi peräti 2 093 sastamalalaista ja vapaa-ajan asukasta.

·

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tilaa Uutiskirje

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tuoreimmat