Lintujen kevätmuutto otti kierroksia: Vilskettä riittää etenkin kosteikoilla ja tulvapelloilla

Uutiset

Etelä- ja Länsi-Suomessa on nähty kattohaikaroita kymmenillä paikoilla.

Linnut, kiikarit

Lintujen havainnointia. Kuva: Pixabay

Korkeapainesään väistyttyä lintujen kevätmuutto eteni viime viikolla kiivaasti.

BirdLife Suomen mukaan lämpimät yöt toivat runsaasti lisää muun muassa rastaita, punarintoja ja puolisukeltajasorsia. Hyönteissyöjätkin alkavat pikkuhiljaa yleistyä. Vilskettä riittää nyt etenkin kosteikoilla ja tulvapelloilla.

Uusina saapujina on kirjattu muun muassa käki, tervapääsky ja satakieli. Kesäisistä linnuista esimerkiksi pajulinnun laulua kuulee jo monin paikoin. Kirjosieppoja on havaittu lähes 300 yksilöä ja leppälintujakin yli sata.

Etelä- ja Länsi-Suomessa on nähty kattohaikaroita kymmenillä paikoilla. Suurimmassa parvessa on ollut kahdeksan lintua.

Uudeksi pesimälajiksemme vakiintuvasta tulipäähippiäisestä on tehty kymmenisen havaintoa.

· · ·

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tilaa Uutiskirje

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tuoreimmat