
Huittinen. Kuva: Janni Heikkilä
Huittisissa pidettiin ympäristökatselmus.
Ennakkoon laaditulle ajolistalle oli kirjattuna viisi kohdetta, mutta lopulliseen muistioon niitä päätyi yksitoista. Kaksi on sellaisia, ettei niihin katsottu tarpeelliseksi puuttua tässä vaiheessa.
Kaikki kohteet ovat ympäristönsuojelun vastuualueella. Niissä on esimerkiksi roskaantumista. Rakennustarkastuksen vastuualueelle kuuluvia tehtäviä ei ilmennyt.
Asia on esillä Etelä-Satakunnan ympäristölautakunnassa.