Hanke avasi sastamalalaiselle viljalle kansainvälisiä ovia, nyt se on ehdolla Euroopan parhaiden kilpailussa
Paikalliset viljelijät tekivät aloitteen.

Sastamalalaiselle brändiviljalle avattiin kansainvälisiä ovia. Kuva: Jerry Hietaniemi
Sastamalassa tuotettua kauraa tuotteistettiin kansainvälisille markkinoille innovatiivisessa yhteistyöhankkeessa. Se on ehdolla Euroopan parhaiden kilpailussa.
"Ainutlaatuista hankkeessa oli koko tuotekehitysketjun toimijoiden yhteistyö, joka avasi viljelijärenkaalle ovet myös kansainvälisille markkinoille ja elintarvikeviennille", kertoo toiminnanjohtaja Petri Rinne Joutsenten reitti ry:stä.
Hanke syntyi paikallisten viljelijöiden aloitteesta. He halusivat parantaa tuotteensa hintaa. Viljelijöitä oli mukana lähes neljäkymmentä.
EU:n Agricultural & Rural Inspiration Awards -kilpailussa valitaan Euroopan parhaat maaseuturahoitusta saaneet hankkeet. Suomesta mukana on yhteensä kahdeksan ehdokasta.
Joutsenten reitti myönsi Luonnonvarakeskuksen brändiviljahankkeelle EU:n maaseuturahoituksen paikalliseen kehittämiseen varatusta Leader-rahoituksesta.