Teemme teknisiä päivityksiä. Häiriöt mahdollisia.

Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki

Mainosta meillä tehokkaasti ja edullisesti

Keskiviikko 6.12.2023 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Hyvinvointialueen taloustilanne heikentynyt edelleen Pirkanmaalla: Ennuste alijäämästä 95 miljoonaa

Uutiset

Tasapainottamiseen tarvitaan uusia toimenpiteitä.

Pirkanmaan hyvinvointialue

Pirkanmaan hyvinvointialue.

Pirkanmaan hyvinvointialueen ennuste kuluvan vuoden alijäämästä on 95 miljoonaa euroa. Tilanne on huonontunut keväästä selvästi.

Pääosa alijäämästä on syntynyt asiakkaille hyvinvointialueen ulkopuolelta ostettavista palveluista. Alkuperäinen talousarvio oli 63,5 miljoonaa euroa alijäämäinen.

"Taloudellisen tilanteen syyt tulee arvioida huolella ja ryhtyä heti sekä lyhyen että pitkän tähtäimen toimenpiteisiin, joilla alijäämää saadaan merkittävästi supistettua", sanoo talousjohtaja Pasi Virtanen.

Hyvinvointialueiden on lakisääteisesti katettava alijäämänsä tilinpäätöstä seuraavan kolmen vuoden aikana. Strategian toimeenpano-ohjelmassa on varauduttu myös talouden tasapainottamiseen. Alijäämäennusteen suuruuden vuoksi nyt tarvitaan uusiakin toimenpiteitä.

Aluehallitus käsittelee asiaa kokouksessaan 11. syyskuuta.

· · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Seuraava:

    Edellinen: