Teemme teknisiä päivityksiä. Häiriöt mahdollisia.

Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki

Mainosta meillä tehokkaasti ja edullisesti

Maanantai 4.12.2023 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Jari Hotanen avaa uuden kaupan vanhaan meijeriin: "Hyvältä tuntuu"

Uutiset

Vapaa-ajalla harrastaa petanguea kilpatasolla.

Jari Hotanen

Jari Hotanen.

Sastamalassa Vammaskosken sillan kupeessa avataan uusi kauppa entiseen meijeriin. Muutostyöt rakennuksessa ovat parhaillaan käynnissä.

K-Market Meijerirannan kauppiaana aloittaa Jari Hotanen. "Hyvältä tuntuu", hän sanoo. Hotasella on selkeät suunnitelmat. "Mukanani tuon edellisistä kaupoistani laadun niin tuotteissa kuin palveluissa, siitä ei tingitä!" kauppias lupaa.

Jari Hotasella on vahva tausta kaupan alalta. Keskossa tekemänsä kahdenkymmenen vuoden työuran jälkeen hän aloitti kauppiaana vuonna 2008.

K-Market Meijerirannan avautumisen myötä Häijään ja Raivion K-Marketit sulkeutuvat. Jari Hotanen luotsaa myös K-Market Vammalaa Hopulla.

"Vapaa-aikana harrastan petanquen pelaamista kilpatasolla. Loppuaika meneekin sitten miltei kokonaan pienen Bostonin terrieripennun kanssa puuhaillessa", Jari Hotanen paljastaa. Hänen puolisonsa Sari Hotanen työskentelee myös kaupoissa.

Avajaisia vietetään keväällä.

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Seuraava:

    Edellinen: