Valtuustoaloite esittää Kokemäen liittymistä Sataopistoon
Päätöksenteon pohjaksi kaivataan selvitystä.

Kokemäen kaupungintalo.
Kokemäellä on jätetty valtuustoaloite Sataopistoon liittymisestä. Neuvotteluiden aloittamista esittää perussuomalaisten valtuustoryhmä.
Aloitteessa todetaan, että yhteinen kansalaisopisto pystyy tarjoamaan kursseja, joihin ei välttämättä ole yksittäisessä kunnassa riittävästi kysyntää tai kykyä niitä järjestää. Hallinnossa myös säästetään.
Päätöksenteon pohjaksi pitää aloitteen tekijöiden mielestä laatia selvitys palveluiden ja kustannusten muutoksista mahdollisen liittymisen yhteydessä.
Sataopistossa ovat mukana Huittinen, Punkalaidun, Eura ja Harjavalta. Kokemäellä toimii oma kansalaisopisto.