Sunnuntai 16.3.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sivistyslautakunta pyytää riistakeskusta ryhtymään toimenpiteisiin susilauman karkottamiseksi Illosta, suurpetovaaran perusteella voi jatkossa saada koulukuljetuksen Sastamalassa

Uutiset

Vaihtoehtona kuljetukselle voidaan myöntää avustus.

Susi

Susi. Kuva: Pixabay

Sastamalassa voi suurpetovaaran perusteella saada koulukuljetuksen. Muutos astuu voimaan ensi vuoden alusta.

Huoltaja voi hakea koulukuljetusta tai kuljetuksen muutosta, jos kokee, että suurpetotilanne aiheuttaa vaaran lapselle koulumatkalla. Ennen kuljetuksen myöntämistä opetuksen järjestäjä pyytää asiantuntijalta lausunnon suurpetojen esiintymisestä ja käyttäytymisestä alueella.

Kasvatusjohtaja Pekka Kareksen esityksessä kuljetusten järjestäminen oli rajattu esikoululaisiin sekä ensimmäisen ja toisen luokan oppilaisiin. Tätä rajausta sivistyslautakunta ei koulukuljetusperusteisiin hyväksynyt.

Suurpetovaaran perusteella kuljetuksia järjestetään pääsääntöisesti marraskuun alusta helmikuun loppuun. Kuljetuksia ei myönnetä valaistuille tieosuuksille ja taajama-alueille. Vaihtoehtona kuljetukselle voidaan oppilaan kuljettamista ja saattamista varten myöntää avustusta.

Sivistyslautakunta pyytää riistakeskusta ryhtymään välittömästi toimenpiteisiin susilauman karkottamiseksi Illon alueelta.

Päätös tehtiin yksimielisesti.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: