Kokemäen talojen tarinat palkittiin kulttuuriympäristön tunnettuuden lisäämisestä
Koostuu useiden tapahtumien sarjasta.

Tapani Hulttinen ja Marketta Ranta vastaanottivat Satakunnan kulttuuriympäristöteko -palkinnon rakennustutkija Olli Joukiolta Satakunnan Museosta ja ylitarkastaja Kirsti Virkiltä Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.
Satakunnan kulttuuriympäristöteko -palkinto on luovutettu Kokemäen oppaille ja kaupungille. Tunnustuksen toi Kokemäen talojen tarinat -tapahtuma.
Kokemäen talojen tarinat koostuu useiden tapahtumien sarjasta. Siinä tutustutaan kulttuuriympäristökohteisiin ja kuullaan niihin liittyviä tarinoita. Viime kesänä mukana olivat muun muassa Villa Roosa, Pyhän Henrikin saarnahuone puistoineen, Ryssän talo, Kauvatsan aseman ympäristö, Tupamäki, Väinönlinna, Säpilän riippusilta ja Risteen koulu. Kiitokset kuuluvat myös talkooväelle ja kohteiden omistajille.
Palkinnon tarkoituksena on rohkaista ja innostaa alueen kuntia, yhteisöjä ja kansalaisia vaalimaan omaa kulttuuriympäristöään. Se jaettiin nyt kuudennen kerran.
Tunnustuksen myöntää Satakunnan kulttuuriympäristötyöryhmä.