Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki

Sunnuntai 23.6.2024 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje
Mainos: Pieni Tehdas

Diilissä Kiikka-T-paidassa edustanut Jussi Haavisto on Vuoden Rukinpolkija

Uutiset

Sai ratkaisevan kierroksen äänistä yli 65 prosenttia.

Jussi Haavisto

Jussi Haavisto. Kuva: Saku Tiainen

Sastamalan Kiikassa Vuoden Rukinpolkija on Jussi Haavisto. Hän toi kiikkalaisuutta esiin Nelosen Diili-ohjelmassa.

Jussi Haavistoa kuvaillaan valovoimaiseksi, aidoksi ja positiiviseksi tuulahdukseksi. Hän on ylpeä kiikkalaisuudestaan. Televisiossa Jussi Haavisto edusti Kiikka-T-paita päällään.

Valinta toteutettiin kaksivaiheisella nettiäänestyksellä. Ensimmäisellä kierroksella sai ehdottaa sopivaksi katsomaansa henkilöä perustelun kera. Esiin nousi kahdeksan nimeä.

"Ehdotetut henkilöt ja heihin liitetyt perustelut olivat selvästi mietittyjä ja aitoja", kertoo Päivi Mäki-Kerttula Kiikan Nuorisoseurasta.

Toiselle kierrokselle valikoituivat eniten ehdokkuuksia saaneet Jussi Haavisto ja Petri Saarela. Ääniä toisella kierroksella annettiin 244. Jussi Haaviston osuus potista oli runsas 65 prosenttia.

Rukinpolkija on valittu kahdesti 1990-luvulla. Titteli herätettiin uudelleen henkiin Rukkiviikolle, jota nyt vietetään kolmannen kerran.

Tunnustuksen saaja kerrottiin maalaismarkkinoilla.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: