Hullu Yö saa toivotun huipennuksen: Rakettien räiskettä!
Ilotulitteet ammutaan Lauttakylän koulun alapuolelta.
Huittisissa vietetään Hullua Yötä perjantaina 27. syyskuuta. Tapahtuman päätteeksi on pitkästä aikaa ilotulitus iltakymmeneltä.
Raketit ammutaan Lauttakylän koulun alapuolella olevan rannan kevyen liikenteen väylältä. Kulkua alueella rajoitetaan turvallisuussyistä ja sinne tulee järjestyksenvalvonta.
Ilotulitusta suositellaan katsomaan vähintään 200 metrin etäisyydeltä. Tällöin raketit näkyvät parhaiten.
Tapahtuman ohjelmaan on toivottu pitkään ilotulitusta.
Korjattu klo 14.50 tieto, että ilotulitus järjestetään pitkästä aikaa, ei ensimmäistä kertaa.