Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki

Maanantai 7.10.2024 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Auli Härkälälle valtakunnallinen tunnustus: "Todistus periksiantamattomuudesta"

Uutiset

Tupahoivan perustaja valittiin Vuoden Yrittäjänaiseksi.

Auli Härkälä

Auli Härkälä. Kuva: Laura Vesa

Hoivakoti Tupahoivan perustaja ja pitkäaikainen yrittäjä Auli Härkälä on palkittu valtakunnan tasolla. Hänet valittiin Vuoden Yrittäjänaiseksi.

"Tämä palkinto on itselleni todistus periksiantamattomuudesta ja siksi arvostan sitä todella paljon", sanoo Auli Härkälä. "Olen luotsannut yritystä omalla tavallani ja päätin jo pitkän aikaa sitten pysytellä ketjujen ulkopuolella", hän jatkaa.

Auli Härkälästä tuli hoivakotiyrittäjä osittain sattumalta. Hän valmistui vuonna 1990 sosiaaliohjaajaksi. Vammalan kaupungin johtavan kodinhoitajan äitiyslomasijaisuus päättyi, kun lama iski. "Työnsaantimahdollisuudet olivat aika huonot", Auli Härkälä toteaa.

Vammalaan oli juuri rakennettu silloisen Raha-automaattiyhdistyksen tuella muistisairaiden hoivayksikkö Sastamalakodin yhteyteen. Sille etsittiin yrittäjää tai palkattua henkilökuntaa.

Kumppanikseen Auli Härkälä sai mielisairaanhoitaja Seija Kuukan. Tupahoivassa oli aluksi yhdeksän asiakaspaikkaa. Määrä nousi kuuteentoista vuonna 2013, kun samalle tontille valmistui uusi rakennus. Seija Kuukan osuuden yhtiöstä Auli Härkälä lunasti vuonna 2015. Sittemmin hän pyöritti Tupahoivaa yksin. Hiljattain Auli Härkälä myi yrityksensä Annika Leppäsillalle, joka oli ilmaissut ostohalukkuutensa jo pari vuotta sitten.

Tupahoiva ei ole kärsinyt työvoimapulasta. Tämä kertoo siitä, että työntekijöistä pidetään huolta ja heitä tuetaan raskaassa työssä.

"Täytyy olla rohkeutta jakaa vastuuta ja ottaa ihmisten osaamisalueet huomioon", kertoo Auli Härkälä. "Esimerkiksi lähihoitajalla voi olla paljon muutakin yrityksen kannalta tärkeää osaamista, jonka hyödyntäminen motivoi työntekijää ja koituu myös yrityksen eduksi", hän tietää.

Eläkkeelle Auli Härkälä ei ole heti jäämässä. Tupahoivalaisenakin hän vielä jatkaa.

Vuoden valtakunnallisen Yrittäjänaisen tunnustuksen myöntävät Suomen Yrittäjänaiset sekä LähiTapiola-ryhmä ja Työeläkeyhtiö Elo.

Tupahoiva Oy
Perustettu: v. 1992
Henkilökunta: 15
Liikevaihto v. 2023: 1,02 €
Auli Härkälä on palkittu Sastamalan Avainhenkilönä (2024) ja Vammalan Yrittäjänä (2019), Tupahoiva mm. hyvästä vanhustyöstä (2022)

· ·

Jätä kommentti

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: