Sastamalan kaupunki ostaa Akseli Gallen-Kallelaan liittyvän teoskokonaisuuden 23 000 eurolla
Hankinta on mahdollista toteuttaa perintövaroista.
Ikipuhe-näyttely oli kesällä esillä Sastamalassa Kulttuuritalo Jaatsilla ja Pirunvuoren Kivilinnalla. Se sai runsaasti positiivista palautetta ja lisäsi kaupungin kulttuuri-imagoa.
Taiteilija Panu Rytkösen kolme Akseli Gallen-Kallelaan liittyvää teosta oli mukana näyttelyssä. Kaupunki on päättänyt hankkia ne omistukseensa.
AGK-tutkielma sijoitetaan Kulttuuritalo Jaatsille. Sen vierelle nostetaan kaupungin kokoelmasta Akseli Gallen-Kallelan teoksia. Lukijat ja Muistojen väylä on mahdollista asettaa sivistyspalveluiden käynnissä olevan investointiohjelman kohteisiin. Luonnollisena paikkana on erityisesti Sylvään koulu, joka on toiminut vuosikymmenten ajan Vanhan kirjallisuuden päivien kotina.
Teosten hankinnasta ja sijoittelusta on käyty valmistelukeskustelu kasvatusjohtajan, teknisen johtajan ja Sylvään koulun rehtorin kanssa. Kokonaisuuden hinta on 23 000 euroa sisältäen 10 prosentin arvonlisäveron.
Hankinta on mahdollista toteuttaa Leena Merikallion perintövaroista. Aiemmin niistä on rahoitettu pesäpalloaiheiset seinäkuvat Varilan pesäpallokentälle. Kaupunki saa käyttää omaisuutta paikallisen kulttuuriperinnön säilyttämiseen sekä paikallisten kulttuuritoimijoiden ja laajemman
kulttuuritoimijoiden verkoston yhteistyön edistämiseen.
Jätä kommentti