LP-Vampula Satakunnan Vuoden joukkue, Amanda Kotajalle erikoispalkinto
Tunnustukset julkistettiin perinteisessä Urheilugaalassa.

LP-Vampula. Kuva: Satu Ojala
Satakunnassa on palkittu urheilijoita ja taustatoimijoita. Tunnustukset julkistettiin perinteisessä Urheilugaalassa.
Vuoden joukkue on LP-Vampula.
"Olen otettu ja uskallan olla pikkuisen ylpeäkin", iloitsee toiminnanjohtaja Timo Talvitie. Menestyksen avaimista hän tunnistaa ensiarvoisen tärkeänä, että koko organisaatiolla on asenne kohdallaan.
"Pitää sisäistää, että on erilaisia rooleja, mutta sisäistää myös, että jokaisen rooli on tärkeä ja jokaista tarvitaan", kuvailee Timo Talvitie. "Joukkuehengellä on iso merkitys ja se rakentuu hyväksi, kun sille luodaan puitteet ja kaikilla on intoa ja voimia kiivetä kohti yhteisiä tavoitteita ja kasvaa yhdessä. Liekki roihuaa, kun kaikki puhaltavat samaan hiileen", hän sanoo.
LP-Vampulan juhlaottelu pelataan Tahto Areenalla torstaina 27. helmikuuta. Vieraaksi tulee tuolloin LP Kangasala.
Ratakelaaja Amanda Kotaja huomioitiin Urheilugaalan erikoispalkinnolla. Hän edustaa Vampulan Urheilijoita.

Amanda Kotaja. Kuva: Harri Kapustamäki, Paralympiakomitea
Jätä kommentti