Tiistai 11.2.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Tuhansia tarinoita Huittisten museossa

Menovinkki · Uutiset

Juhlavuoden näyttelyssä harvinaisuuksia.

Sinikka-nukke

Sinikka-nukke on lahjoitettu viime vuonna Huittisten museoon. Kuva: Huittisten museo.

Huittisten museo täyttää 75 vuotta. Juhlavuoden näyttely on Tuhansia tarinoita.

Museon varastoista nostetaan esiin harvinaisuuksia. Näistä helmistä jotkin ovat ensimmäistä kertaa kävijöiden nähtävänä.

"Jokaisella esineellä on tarinansa", sanoo museonjohtaja Satu Rantala. "Osa tarinoista jää valitettavasti arvoituksiksi, sillä esineet yksinään kertovat tarinansa vajavaisesti", hän tietää.

Näyttelyn avajaisia vietetään sunnuntaina 2. helmikuuta klo 12-16. Kokoelmien taustoihin johdattavat museonystävät Tarja Eklöf ja Eeva Leena Lehtisalo. Pilke silmäkulmassa koottu esitys kertoo kello 13, 14 ja 15 tiivistetysti museon vaiheista perustamisajoista lähtien. Nimekseen se on saanut Vartin verran museoasiaa.

"Museon historiassa on ehtinyt sattua ja tapahtua vaikka mitä, on tehty sitkeästi töitä ja iloittu kokoelmien karttumisesta", kertoo Tarja Eklöf. "Onnikin on ollut matkassa, vaikkapa silloin kun Lauri Leppäsen kokoelmaa siirrettiin kuorma-autolla Helsingistä Huittisiin museoon", hän jatkaa.

Huittisten Museo- ja Kotiseutuyhdistyksen kokoelmia esittelevään ensimmäiseen näyttelyyn yleisö pääsi tutustumaan heinäkuussa vuonna 1950. Sittemmin museo siirtyi yhdistykseltä kaupungin hoitoon. Uudistettu kaupunginmuseo avattiin remontin jälkeen vuonna 1985.

Tuhansia tarinoita -näyttely Huittisten museossa 2.2.-31.10.2025. Aukioloajat löytyvät tästä.

· ·

Jätä kommentti

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: