Joutsenten reitin uusissa hankkeissa mm. elokuvafestivaalit ja kiertotaloutta
Kehittämisyhdistyksen hallitus käsitteli hakemuksia.

Leader.
Leader Joutsenten reitin hallitus päätti puoltaa seitsemälletoista hankkeelle rahoitusta. Kolme hakemusta hylättiin.
Kaikkien puollettujen yhteisöjen ja yritysten hankkeiden yhteenlasketut kustannukset ovat 269 000 euroa. Julkisen tuen osuus on 55 prosenttia. Hankerahoituksen viranomaispäätökset tekee Pirkanmaan ELY-keskus.
Yhdestä yrityksen omistajanvaihdokseen liittyvästä tuesta ei asioiden ja neuvottelujen vielä ollessa kesken julkistettu tietoja.
Lisäksi käsittelyssä oli yksi Nuoriso-Leader-hakemus ja viisi Seniori-Leader-hakemusta, jotka yhtä lukuun ottamatta hyväksyttiin. Nuoriso-Leader-hankkeen tuki on 800 euroa ja Seniori-Leader-hankkeiden yhteensä 3 200 euroa.
Seuraavan kerran Joutsenten reitin hallitus käsittelee hankehakemuksia tiistaina 8. huhtikuuta. Hakemusten jättämisen takaraja on perjantai 21. maaliskuuta kello 12.
Uusia hankkeita Sastamalassa, Huittisissa ja Punkalaitumella
Palstaviljelyä ja elokuvia
Sastamalan 4H-yhdistyksen Palstalta pöytään -hankkeessa käynnistetään viljelypalstatoiminta Sastamalan keskustan lähellä, kaupungilta vuokratulla pellolla osoitteessa Iisankatu 2. Palstaviljelyllä tuetaan lähiruuan tuottamista ja omavaraisuutta. Palstaviljely on tärkeää sosiaalista toimintaa ja ajanvietettä yhdessä perheen, ystävien tai palstanaapureiden kanssa. Palstaviljelyllä voidaan myös edesauttaa maahanmuuttajien sopeutumista uuteen kotimaahan. Kaiken kaikkiaan viljelypalstatoiminta lisää yhteisöllisyyttä. Palstaviljely on myös hyötyliikuntaa parhaimmillaan raittiista ulkoilmasta nauttien. Sastamalassa ei ole yleisessä käytössä olevia viljelypalstoja ja tälle toiminnalle on selkeä tilaus, ihmiset haluavat kotitarveviljellä tuoretta syötävää.
Elävien kuvien ry toteuttaa Huittisten Huhtamon International Film Festivalin 17.-27. heinäkuuta 5-vuotisjuhlavuoden kunniaksi suurempana, yhteisöllisempänä ja elokuvallisempana kuin koskaan. Festivaali on kasvanut kotimaisessa kulttuurikentässä merkittäväksi tapahtumaksi, jossa elokuvataide, musiikki, paikallinen kulttuuri ja ruoka kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Festivaali yhdistää elokuvakulttuurin ja yhteisön osallistamisen idyllisessä maalaisympäristössä – tarjoten elämyksiä niin paikallisille kuin kaukaisille vieraille.
Yritysten hankkeissa mm. kiertotaloutta ja työpaikkoja
Sastamalassa toimiva Visual Recycling Oy perustaa hautaustoimiston. Kuolleisuus on maassamme huippulukemissa ja alalle tarvitaan uusia toimijoita.
24/7 Vuokrauspalvelu Sastamala tmi aloittaa käynnistämis- ja investointituellaan uuden jakamis- ja kiertotalouden tarvikevuokrauspalvelun. Palvelu on suunniteltu erityisesti lapsiperheiden tarpeisiin: esimerkiksi lasten syntymäpäiväjuhliin voi vuokrata popcorn- tai hattarakonetta, eikä kaikkea tarvitse omistaa itse.
MOU Beachvolley Oy Sastamalan Uotsolassa toteuttaa kehittämistuella biitsihallin markkinointihankkeen. Lajipiireissä halli tunnetaan jo hyvin ja se on yhä yksi harvoista pääkaupunkiseudun ulkopuolisista halleista, mutta käyttäjäkunnan laajentamisella hallin käyttöastetta halutaan nostaa.
Äetsänkoski Oy:n investointihankkeessa rakennetaan Sastamalan Keikyään Kokemäenjokivarren mökkimajoituspalveluiden yhteyteen terassikatos ja spa-alue kylpytynnyreineen.
Sastamalan Illossa toimiva kultaseppä Sanni Lehtinen laatii yritykselleen markkinointi- ja kansainvälistymisstrategian. Kirjoneulontaan kehitetyllä Lankapiika-työkalusormuksella on 3D-mallisuoja ja kasvava asiakaskunta EU:n ja USA:n markkinoilla.
Millimalisti tmi käynnistää Sastamalan Kiikassa osa-aikaisen koruyrityksen. Tuotteina ovat kotimaisesta koivuvanerista laserleikkaamalla ja -kaivertamalla valmistetut korut, kalvosinnapit, avaimenperät ja jääkaappimagneetit.
Tervakallion leirintäalueyritys Hovikallio Oy Sastamalan Vammalassa päivittää kehittämistuella markkinointistrategiansa houkutellakseen lisää asiakkaita ja parantaakseen kannattavuuttaan.
Huittisten Huhtamossa toimiva Antenniasennus Mikkonen käynnistää antenniasennus- ja antennihuoltoyrityksen toiminnan. Alueella on puutetta antenniasentajista ja TV-kanavien HD-siirtymä lisää tarvetta. Lisäksi nettiyhteyksien tarve ja nykyinen langattomien tukiasemien tilanne luo tarvetta 4G- ja 5G-suunta-antenneille.
Kotiapu Linnalahti Oy käynnistää Punkalaitumella koti- ja siivouspalvelun. Esimerkiksi ikäihmisillä on tarvetta kaupassakäyntiin, ruuanlaittoon ja siivoukseen.
Kaikkien puollettujen hankkeiden yhteenlasketut kustannukset ovat 269 000 euroa. Julkisen tuen osuus on 55 prosenttia. Hankerahoituksen viranomaispäätökset tekee Pirkanmaan ELY-keskus.
Yhdestä yrityksen omistajanvaihdokseen liittyvästä tuesta ei asioiden ja neuvottelujen vielä ollessa kesken julkistettu tietoja.
Nuoriso-Leader tukee nuorten yrittäjyyttä
4H-yritys Ilmarin Piha-apu aloittaa Huittisissa uuden pihanhoitopalvelun. 800 euron tuki kohdistuu päältä ajettavaan ruohonleikkuriin.
Seniori-Leader-hankkeissa rantasauna ja noitia
Koluskosken seudun kyläyhdistys ry toimii Sastamalan Kiikoisten, Niemenmaan, Hongistonmaan ja Myönteen alueilla. Kyläyhdistys päätti rakentaa rantatontilleen saunan, jonka kiukaaseen ja piippuun haettiin Seniori-Leader-tuki.
Taikayöntie ry toteuttaa Punkalaitumen Porttikallion liikunta-alueelle noitina tuomittujen parantajien muistomerkin. Ajateltu paikka on iso, persoonallinen luonnonkivi. 1600-luvun noitavainoissa menehtyi monia luonnonparantajia. Valpuri Kyni lienee tunnetuin punkalaitumelaisnoita, joka koki polttotuomion Hämeenlinnassa.