Tiistai 18.3.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Noituuden muistomerkille jo toiset rukkaset Punkalaitumella

Uutiset

Teknisen lautakunnan mukaan sijoitus latuverkon yhteyteen aiheuttaisi haittaa.

Punkalaidun, noituuden muistomerkki ja infotaulu

Kunnalle toimitettu hahmotelma noituuden muistomerkistä ja infotaulusta.

Punkalaitumella noituuden muistomerkkiä ja infotaulua ei saa Porttikallion ulkoilualueella sijoittaa kunnan maille. Asiasta päätti tekninen lautakunta.

Muistomerkkiä ja infotaulua esitettiin neljän ja kahden kilometrin hiihtoreittien risteyksen lähelle. Paikka on korkealla metsässä. Kirjeen mukaan tarkoituksena on lisätä turismia Punkalaitumella.

Teknisen lautakunnan perusteluissa todetaan, että muistomerkin ja infotaulun sijoittaminen latuverkon yhteyteen aiheuttaisi haittaa talviliikenteelle. Hiihtoladuilla liikkuminen jalan ei ole sallittua.

Alkujaan kuntalaisaloitteessa esitettiin paikkakunnalle muistomerkin lisäksi myös noituuden tutkimuskeskuksen perustamista. Kunnanhallitus ei kuitenkaan lähtenyt tähän mukaan vedoten, ettei kunnalla ole rahallisia eikä henkilöresursseja.

Tämän jälkeen kuntalaisaloitteen tekijä lähestyi teknistä johtajaa kirjeellä, jossa pyydettiin lupaa sijoittaa noituuden muistomerkki ja infotaulu Porttikallion ulkoilualueelle. Hankkeen rahoitukselle on Taikayöntie ry:n nimissä haettu ja saatu puolto Leader Joutsenten reitiltä.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: