Torstai 22.5.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Venepaikkojen vuokriin esitetään korotuksia Sastamalassa

Uutiset

Taustalla on arvonlisäveron nousu ja kaupunginhallituksen päätös.

Rautavesi, Sylvään ranta

Rautavesi. Kuva: Reijo Telaranta

Sastamalassa venepaikkojen vuokriin esitetään korotuksia.

Taustalla on arvonlisäveron nousun lisäksi kaupunginhallituksen päätös. Kaupunginhallitus on edellyttänyt, että toimialat tarkastelevat taksojaan ja maksujaan.

Esimerkiksi Palvialanlahdella laituripaikan hinta nousisi 160:sta eurosta 180:aan euroon. Merkitty rantapaikka maksaisi jatkossa 50 euroa, kun vanha hinta on 45 euroa. Saunalautan laituripaikan uusi hinta olisi 250 euroa, kun aiemmin se maksoi 162 euroa.

Tuloarvio vuokrista on 26 000 euroa. Viime vuonna niistä kertyi 25 023 euroa.

Merkittyjä laituri- ja rantapaikkoja on yhteensä noin 260. Näistä moottorivenepaikkoja on 186, soutuvenepaikkoja 69, saunalauttapaikkoja kolme ja muita kaksi. Venepaikat sijaitsevat Vammalassa ja Karkussa. Kei­ky­än, Kii­kan, Kiikoisten, Mouhijärven ja Suodenniemen alueil­la ei ole kau­pun­gin ylläpitämiä venepaikkoja.

Vuokria on korotettu viimeksi vuonna 2023.

Asia on teknisen lautakunnan käsiteltävänä.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: