Vuoden hankintayksikön palkinto Huittisten kaupungille
Pienten yritysten kynnys osallistua kilpailutuksiin on madaltunut.

Huittisten kaupunginvirasto.
Huittisten kaupunki on palkittu Vuoden hankintayksikkönä. Uudistusten seurauksena yhä useampi yritys on rohkaistunut osallistumaan kilpailutuksiin.
"Olemme kehittäneet meidän hankintaosaamistamme pitkäjänteisesti ja on palkitsevaa saada palautetta siitä, miten hyvin olemme onnistuneet", kertoo elinvoimajohtaja Riikka Peippo. Hän vastaa kaupungin hankintapolitiikasta. "Tämä palkinto kannustaa meitä edelleen kehittämään hankintakäytänteitä ja auttaa meitä viestimään yrittäjämyönteisistä toimintatavoistamme", Peippo jatkaa.
Kaupunki on tiivistänyt yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa ja madaltanut pienten yritysten kynnystä osallistua kilpailutuksiin. Toiminnallaan se on edistänyt hankinnoissa yritysystävällisyyttä ja reilua kilpailua.
Palkintoa tavoitteli yksitoista hakemusta kunnista, hyvinvointialueilta ja valtion virastoista. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran.
Tunnustuksen jakoivat Elinkeinoelämän keskusliitto ja Suomen Yrittäjät osana Hankinta-Suomi-ohjelmaa.
Jätä kommentti