Lukioiden yhdistämiseen ei intohimoa Huittisten naapurustossa
Yhteistyömahdollisuuksien kartoittamiseen suhtaudutaan pääosin myönteisesti.

Huittisten kaupunginvirasto.
Huittisten kaupunki tiedusteli muun muassa Kokemäeltä, Punkalaitumelta ja Säkylältä lukio-opetuksen yhteistyömahdollisuuksista. Taustalla on valtuustoaloite.
Kaupunki kysyi tarvetta yhteisen selvityksen käynnistämiseksi. Lisäksi pyydettiin näkemyksiä aikataulusta.
Vastauksista käy ilmi, lukioiden yhdistymiseen tähtäävää selvitystä ei koeta tarpeelliseksi. Keskusteluyhteyden ylläpitäminen katsottiin kuitenkin tärkeäksi varauduttaessa tulevaisuuden pieneneviin ikäluokkiin.
Yhteistyömahdollisuuksien kartoittamiseen suhtaudutaan pääosin myönteisesti.
Hannu Haapasalon (kesk.) jättämässä valtuustoaloitteessa todettiin lukioiden rahoituspohjan muuttuvan lähivuosina. Siinä ehdotettiin neuvotteluiden aloittamista naapureiden kanssa.
Tiedustelu lähetettiin myös Euraan, Harjavaltaan ja Nakkilaan.
Viranhaltijat voisivat käynnistää lukioiden välistä vuoropuhelua syksyllä.