Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Hannu Moilasen mustavalkovalokuvia näyttelyssä: "Itsellekin vähän kuin arkistojen yllätyksiä"

Menovinkki · Uutiset

Suomi oli 1980-luvulla toisenlainen.

Suuri metsästäjä, Hannu Moilanen

Suuri metsästäjä, 1985. Kuva: Hannu Moilanen

Sastamalan pääkirjastossa aukeaa Hannu Moilasen mustavalkovalokuvista koottu näyttely. Valtaosa niistä on yleisölle esillä ensimmäistä kertaa.

"1980-luvulla Suomi oli toisenlainen. Presidentti Urho Kekkonen vaihtui vuosikymmenen alussa Mauno Koivistoon, heinäpelloilla näkyi runsaasti heinäseipäitä poutataivaan alla ja elämä soljui tutuissa ja turvallisissa ympyröissä Tampereellakin kohti uutta aikaa", kertoo Hannu Moilanen.

Mustavalkovalokuvaus oli tuolloin lähes ainoa tyyli harrastajapiireissä. Kuvat pääosin vedostettiin pimiöissä.

"Allekirjoittanut hankki ensimmäisen järjestelmäkameran 1979, se oli menoa valokuvien maailmaan. Malleiksi kävivät sukulaiset, työkaverit, maisemat ja monet luonnon ihmeet", listaa Hannu Moilanen.

Politiikkakin inspiroi kuvaajaa ainakin uutta presidenttiä vuonna 1982 valitessa.

"Tampereen Työväentalolla vierailleet ehdokkaat piti jostain syystä ikuistaa, samoin kuin hikisiä värjäreitä Finlaysonilla", muistelee Hannu Moilanen. "Muutama tuon ajan muusikkokin pääsi kuviini. Liisa Tavi laulaa tunteella paremmasta maailmasta ylioppilastalolla, Dave Lindholm, Veltto Virtanen ja Tapani Kansa taas maailman muista aiheista", hän kertoo.

"Vanhempani olivat hyvin avoimesti mukana kuvaideoissani, humoristisissakin. Tapaamani Tyrvään tyttö piti ikuistaa muun muassa Tampereen Sokoksella hienossa nahkapuvussa ja Hämpillä hymyilemässä", Hannu Moilanen.

Valtaosa näyttelyn valokuvista ei ole aiemmin ollut esillä. "Itsellekin vähän kuin arkistojen yllätyksiä vuosikymmenten jälkeen", paljastaa Hannu Moilanen.

Osasta valokuvia on juuri ilmestynyt postikortteja.

Hannu Moilasen mustavalkovalokuvia 1.-25.7. Sastamalan pääkirjastossa, Sillankorvankatu 1.

· ·

Jätä kommentti

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: