Kokemäen poliisi on tutkinut kahden sienestäjän tunkeutumista vaara-alueelle. Sienestäjät olivat varoitus- ja kieltotauluista huolimatta menneet Porin prikaatin taisteluampuma-alueen vaara-alueelle. Ampuma-alueella oli samaan aikaan käynnissä kovapanosammunnat käsiaseilla, singoilla ja raskailla kranaatinheittimillä. Toinen sienestäjistä sai julkisrauhan rikkomisesta 16 päiväsakkoa ja toinen kymmenen päiväsakkoa. Jälkimmäisen kohdalla otettiin huomioon lieventävät asianhaarat.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Katariina Ristimäki ja Markku Salminen Sastamalan Avainhenkilöiksi
Kommentoi
Saivat yli puolet äänistä.
Niko Simola loikkasi ja Elli Punto juoksi Hämeen mestariksi
Kilpailut käytiin Nokialla.
Kauvatsalla vastustetaan Takajärven tuulivoimaloita kyltein ja somessa
Alue on Saaksjärven lähellä.
Sairastumiset keskeyttivät lasten kesäleirin Houhajärvellä, syynä norovirus
Taudin aiheuttaja selvisi laboratoriotutkimuksissa.
Seuraava:
Sastmola ei torppaa Sastamalaa
Edellinen:
Lauttakylänkatu poikki ensi viikolla