Piia Kesti

Leimaa-antavaa suomalaiselle kerrostaloasumiselle on naapureiden kyttääminen. Osa ihmisistä tuntuu ottavan elämäntehtäväkseen naapurissa asuvien elämäntavan seurannan. Yölliset wc-käynnit rekisteröidään, samoin vieraat (pahinta laatua tietenkin yöpyvät sellaiset), huonekalujen siirtämiset, television katsomisäänet radiota unohtamatta. Autojen parkkeeraus, pyörien säilyttäminen ja kellarivaraston siisteys, hissin käyttö ja mattojen tuuletus ovat suurennuslasin alla. Rappukäytävässä häilähtävä varjo ovisilmän kohdalla ja heilahtavat verhot ikkunassa ovat monessa kerrostalossa arkipäivää. Ehdottaisinkin kaikille elämäänsä kyllästyneille ihmisille, joille toisten kyttääminen on ainoa elämän sisältö, uuden harrastuksen hankkimista. Eikö tuntuisikin paljon mukavammalta käydä vaikka kansalaisopiston harrastepiirissä naapureiden tekosten isännöitsijälle raportoinnin sijaan? Mielikin olisi hyvä, kun näkisi kättensä jäljen vaikka käsityönä sen sijaan että saisi osakseen naapuriasukkaan vihaiset katseet. Ja yönsäkin saisi nukkua rauhassa, kun ei tarvitsisi ”päivystää” kuullakseen kaikki kolinat ja vessanvedot seinän takaa. Miten olisi, ilmoittaudutaanko kurssille jo huomenna?

Tulipa tuossa mieleeni koiran kanssa kävellessä, että jonkinlainen "koiraetikettikurssi" olisi paikallaan. Kun kävelen suurikokoisen uroskoirani kanssa, joka ei isommin rakasta muita uroksia, lähes poikkeuksetta vastaantulijat päästävät (yleensä vielä piiiitkässä fleksinarussa) koiransa mitään kysymättä "tutustumaan" omaani. Yritän siinä sitten kaksin käsin kaikin voimin koirani päätä syliini painaen kähistä, että "älä päästä lähelle". Ja vastauksena iloisesti "ei tämä ole vihainen". Mutta mitäs sitten jos tämä on? Ei niinkään vihainen, mutta tyypillinen voimakastahtoinen uros, jonka ei tarvitse sietää vieraita uroksia kosketusetäisyydellä. Toinen kurssittamisen arvoinen asia koirien kohtaamisessa on vaaniminen. Jo kaukaa näen toisen koiran taluttajineen lähestyvän. Omani ei reagoi siihen mitenkään, kunnes ollessamme noin 100 metrin päässä vastaantuleva koira maastoutuu tien laitaan vaanimaan. Ja kohdalle tullessamme hyökäisee sieltä "iloisesti" kohti. Ja omistaja kertoo koiransa "haluavan vain leikkiä". Onhan se mukavaa että koirat leikkivät, mutta oikea paikka koirien leikitykseen ei ole lenkkipolku remmiin kytketyllä koiralla tuntemattoman vastaantulijan kanssa. Jos yhtään tuntee koirapsykologiaa ja osaa koiraansa "lukea", tietää että vapaana toisiinsa ystävällisesti suhtautuvat koirat ovatkin aivan eri tilanteessa naruun kytkettyinä (ja mahdollisesti hieman jännittävän omistajan vetäessä taluttimesta). Kun lenkitätte koirianne, opettakaa ne kohtaamaan vastaantulevat koirat niin, että niihin ei tarvitse tutustua. Kävelette vain täysin tyynesti ohi, opetusvaiheessa makupaloja hyväksi käyttäen. Koira oppii hyvin pian, että

Lehtien palstat on viime aikoina täyttänyt – jälleen kerran – kiista Vammalan pikkukouluista. Etenkin Kaukolan koulun oppilaiden vanhemmat ovat aktiivisesti olleet asiassa esillä. Ajan ja energian tuhlaaminen koulujen lakkautusasiaan kerta toisensa jälkeen tuntuu turhalta. Jos oppilaita riittää koulun hengissä pitämiseen, miksi väen vängällä joka vuosi täytyy aloittaa kiivas taistelu lakkauttamisesta? Oppilaiden raahaaminen Muistolaan ei ole ilmaista ja miksi kukaan haluaa ehdoin tahdoin pidentää koululaisten työpäivää tunnin-parin koulukuljetuksilla? Jääkö viivan alle säästöön niin huimia summia, että pikkukoulut todellakin kannattaa hävittää? Ja merkitseekö se raha tosiaankin aina eniten? Ajaako se aina inhimillisten seikkojen edelle? Pienet opetusryhmät, yksilöllinen ja kiireetön opetus, rauhallinen kouluympäristö ja terveellinen maalaisilmasto – siinä syitä valita pikkukoulu keskustan suuryksikön sijaan. Oppilaiden valvominen ja kiusaamisen ehkäisy on helpompaa kun oppilaita on 50 sen sijaan että heitä olisi 500. Ja yksi asia, jolla Vammala voisi asukkaita houkutella kaupunkiinsa muuttamaan on juuri maalaisympäristö ja pienet koulut. Suuria kouluja tarjoaa moni muukin kaupunki, joissa on muu palvelutarjonta houkuttelevampaa kuin Vammalassa. Kannattaisikohan tätäkin asiaa nyt vielä kerran miettiä ja antaa pikkukouluille koululaisineen työrauha – myös ensi vuodeksi?