Samuli Kinnari

Peura

Oikeastaan kaksi seisoi kunnanvirastolla

Pääsiäiseen valmistautuva Hirvilahti kylpi kurasohjossa. Vesi valui ohuina noroina talojen katoilta. Kylmät pisarat tipahtelivat myös yhden koon lähikaupan ulko-oven katoksen päältä. "Voi, voi. Minkä menivät tekemään", sadatteli kauppias Reijo Kuoppala ja pyyhkäisi harjalla paljasta asfalttia. Kivet sinkoilivat kauemmaksi myymälän uksesta. Pihalla nökötti autoja, mutta mikään ei ollut niin kuin vielä pari kuukautta sitten. Silloin parkkipaikka oli täyteen ahdettu. Nyt osa kulkupeleistä huristeli Elannon myymälän tiloihin avattuun Rabattiin. Kuoppala saattoi juuri ja juuri erottaa uuden kilpailijan mainosvalon hohtavan pienen metsän takaa. "Hitto. Kuule Irma, ehkä meidänkin pitää harkita aukioloaikojen pidentämistä. Nuo tuolla Rabatissa taitavat olla avoinna joka päivä iltakahdeksaan", huuteli pettynyt kauppias myymäläpäällikölle. Yrittäjä Pekka Yli-Kiepin luona soi ovikello. Mahtava mies raahasi itsensä lähemmäksi eteistä. Oven takana seisoi tummapukuinen herra. "Hyvää päivää. Oletteko Pekka Yli-Kieppi?", tulija uteli. "Sellaiseksi minua on haukuttu", vastasi kunnanviraston puuhista harmistunut Yli-Kieppi viattomalle vieraalle. "Hyvä, sillä minulla on sinulle tarjous. Olen kuullut, että havittelet tonttia lähelle keskustaa nousevalta uudelta asuinalueelta. Minä olen Raimo Uusi-Tyrä ja yritykseni on saanut tehtäväkseen profiloida alueelle näyttävän mainoskampanjan. Ehkä meillä voisi olla jotain yhteistä", ounasteli mies ja ojensi kätensä kohti Pekka Yli-Kiepin räpylää. Miesten kädet kohtasivat. Yli-Kieppi hymyili hiljaa itsekseen. "Niin, ehkä meillä voisi olla jotain yhteistä." Kunnanvirastolta kantautui tasainen kirjoituskoneen naputus.

Peura

Silloinkin aurinko paistoi korkeammalta

Kunnanjohtaja Keijo Niemi tuskaili paperipinkkansa takana pienessä virkahuoneessaan virastotalon yläkerroksen perällä. Hän oli juuri palannut pitkältä sairaslomalta. Selkä oli vihoitellut pitkään. "Perkeleen tuoli", kunnanjohtaja ähisi ja puhisi. Kenties virastotalolle joskus saataisiin paremmat ahterinaluset. "Vaikka sellaiset Alvar Aallon letkeät nojatuolit", Niemi huuteli huoneeseensa hiippailleelle elinkeinotoimensihteeri Jukka Alaselle. Ilta-auringon kajastuksessa viraston ikkunasta välkkyi kahden hikisen otsan kimallus. "Täällä me työmyyrät vain aherramme. Miksei meistä pidetä, Keijo?" huokaili Jukka Alanen kunnan päämiehelle. "Enpä tiedä, enpä tiedä. Enkä oikeastaan välitäkään, kunhan vain liksa virtaa", Niemi röhötti päälle. Kunnanjohtaja oli kääntynyt elinkeinotoimensihteeriin selin ja katseli hiljaa valokuvaa. Siinä oli Keijo Niemen lisäksi kaksi kunnanvaltuutettua. "Ne olivat aikoja." Hirvilahden kunnan läpäisee persoonallisesti Kunnantieksi nimitetty väylä. Mutkainen asfalttipolku lähtee Valtatieltä ja kaartaa Poutajärven suojaisen Hirvilahden ohitse. Ainakin kylän nassikoiden mielestä tie tuntuu jatkuvan ulkomaille. Ihan niin pitkä ei Kunnantiekään sentään ole. "Tuopas ne hedelmälaatikot tänne", vinkkailee Kunnantien varressa häärivä kauppias Reijo Kuoppala myymäläpäällikkö Irma Tilkkoselle. Kuoppala on hiljattain muuttanut kauppoineen upouusiin toimitiloihin. Hän on perinteikkään Elannon myymälän lopetettua Hirvenlahden kahdesta kauppiaasta mahtavampi ja ainakin mummojen mukaan pidetympi. "Helkkarin musiikki karkottaa asiakkaat", Kuoppala tiuskii ja katsahtaa naapurin liikehuoneistoon. Pieni toimisto on sisustettu menevästi, mutta modernit ratkaisut ovat sittemmin jääneet päivittäisen kiireen suomien nauhojen, laatikoiden ja paperinippujen alle. Radio

Page 3879 of 3879 1 3 878 3 879