Fisurannan Fiske

"Auttakaa!" huutaa Teresa, kun Aulis lähenee uhkaavasti puukko kädessään. Fiske on juuri nousemasta vedestä ja kuulee itkunsekaista huutoa. "Minähän pyysin jo olemaan hiljaa, nainen!", huutaa Aulis ja narisuttaa hampaitaan. "Näköjään haluat siirtyä elämän toiselle asteelle", vinoilee vihassa ryömivä Aulis ja osoittaa puukolla kohti kattoa. "Olisit vain pysynyt hiljaa", jatkaa Aulis. Aulis on juuri iskemässä Teresaa puukolla, kun Fiske ennättää ovelle. "Aulis, älä tee sitä!" yrittää Fiske estellä, mutta liian myöhään. Teresa valahtaa lattialle. "Tätä sinä vielä kadut!" ärjyy Fisurannan Fiske, tarttuu Auliksen ranteesta ja polkaisee puukon Auliksen rintaan. Paha sai palkkansa. "Fiske, anna anteeksi. Ei sinulla mitään syntymätöntä lasta ole. Aulis keksi koko tarinan. Minä... minä pyydän, tule takaisin... eletään yhdessä", puhuu Teresa vaivalloisesti. "Shh, älä yritä puhua, apua on tulossa", vastaa Fiske hellästi. Samalla Fisken silmät vetistyy. Fisurannassa ei ole yhtäkään lääkäriä. Teresa on mennyttä. Neiti Sieppisen johdattamana kaikki Kekälesaaren miehet, johtaja Heräte ja artisti Reijo Hoo syöksyvät sisään Fisken tupaan. "Herttinen sentään!" kiljaisee Sieppinen, kun huomaa Teresan lattialla. "Kekälesaaren terveyskeskuslääkäri Miettinen, sinulle ja hoitajillesi on nyt töitä", komentaa samassa johtaja Heräte. Myöhemmin... Kekälesaarelaiset ja Fiske odottavat vaivaantuneina Teresan heräämistä. Yllättäen Teresan silmät avautuvat. "Teresa, kuuletko?" sanoo Fiske. "Sinä olet aina ollut ja tulet aina olemaan oma pikku vaimoni.

Eiköhän uida rantaan. Tästä ei ole enää kovin pitkä matka", selittää Fiske mutta Sieppinen ei jätä paattiansa. "Jää sitten tänne, minä menen uimalla", sanoo Fiske ja hyppää jorpakkoon. "Aulis, tuletko välillä juomaan sumppia?" kysyy Teresa hienpeittämältä Aulikselta. "Tattista vaan, kyllähän näitä klapeja on tullut jo hakattua. Minä vielä muutaman...", vastaa Aulis ja pilkkoo vielä muutaman halon. "Anna kun kuivaan hien otsaltasi", sanoo Teresa. "Äh, kyllähän minä nyt itsekin", vastaa Aulis hieman nolostuen. "Pyöräytin parit pullapellilliset sillä aikaa kun ahkeroit pihalla. Maista, ole niin hyvä", sanoo Teresa ja ojentaa pullalautasta Aulikselle. "Kiitos. Kyllähän viehkeän emännän kädestä syntyneitä pyöryköitä mielellään maistaa", vastaa Aulis. Teresa on hieman ihastunut Aulikseen. Ihastuksen rippeet kuitenkin karisevat, kun Aulis aloittaa tarinointinsa: "Olenko muuten ikinä kertonut, miten sain ensimmäisen kalasaaliini. No...", sepittää Aulis ja välillä hörppää kupillisen kahvia. Teresa yrittää kuunnella juttua, mutta ajatukset lentävät aivan muualla. Auliksen tasainen puheensurina alkaa haukotuttaa. "Hohhoijaa", huokaisee Teresa. "Mitä? Siis mitä?!" karjaisee Aulis. "Kukaan, ei kukaan keskeytä Aulista. Ei kukaan!" jatkaa Aulis karjumistaan. Auliksen kasvoilla on synkkä ilme. Silmät ovat täynnä vihaa. "A-Aulis, sinä et ole nyt järjissäsi. Otetaan vielä toiset pullat ja -", rauhoittelee Teresa Aulista. "Sinä ja sinun saastaiset pullasi. Sinä saastainen -", aloittaa Aulis ja ottaa keittiöveitsen pöydältä.

Samalla kun Kekälesaaren johtaja Heräte on julistanut neiti Sieppisen etsinnät alkaneeksi, matkaa Fiske ja Sieppinen kohti Fisurantaa. Neiti Sieppinen seisoo tukevasti veneessä ja ohjaa paattia määrätietoisesti. Välillä Sieppinen kurvailee pitkin vesireittiä kuin alati muuttuvat pörssikurssit konsanaan. "Aika hyvin vasta-alkajaksi", pohtii Fiske ääneen. Neiti Sieppinen hymähtää. Järven keskellä melskaava vene ei ole mitään verrattuna Kekälesaaren sekamelskaan. Johtaja Heräte on kutsunut kaikki saaren asukkaat kommuunitalon edustalle. Myös artisti Reijo Hoo on hätyytetty paikalle. "Pyydän hiljaisuutta. Hyvät naiset ja herrat, hyvä Reijo Hoo", aloittaa johtaja Heräte. "Elämme nyt vaikeita aikoja. Rahastonhoitajan virkaan valittu naisiin menevä fisurantalainen epäonnistui tehtävässään, eikä uutta kasvoa ole saatu pallille. Tänään aamulla minä ja kommuunitalon työnjohtaja Gabermann huomasimme, että monivuotinen tai oikeammin ikuinen sihteerimme neiti Sieppinen on kadonnut mystisesti kesken työpäivän. Meillä on vahva epäilys, että tämä fisurantalainen on kidnapannut kommuunimme jäsenen. Siis miehet: lähtekäämme hakemaan takaisin se, mikä meille kuuluu!" lietsoo johtaja Heräte. Kommuunin herrasmiehet riisuvat pikkutakkinsa ja lähtevät soutaen kohti fisurantaa. Neiti Sieppisen ohjaama moottorivene alkaa yskiä. "Ei voi olla totta. Miten tässä nyt näin pääsi käymään?" ihmettelee neiti Sieppinen samalla kun vene hyytyy täysin. "Selvähän tuo, bensatankki on aivan tyhjä", virnistelee Fiske. "Eiköhän uida rantaan. Tästä ei ole enää kovin pitkä matka", selittää Fiske mutta Sieppinen

Fiske hyppää Sieppisen veneeseen. "Voitin arvonnasta", sanoo Sieppinen ja kaasuttaa kohti Fisurantaa. Kekälesaaren johtaja Heräte raapustaa työhuoneessaan uuden rahastonhoitajan työilmoitusta: "Hyvät kekälesaarelaiset. Täten julistan haettavaksi rahastonhoitajan viran. Luonteesi on rauhallinen, avoin etkä kysele liikoja. Yhteydenottoterveisin, johtaja Heräte", lukee Heräte valmista ilmoitusta itselleen. "Neiti Sieppinen, tulkaapa tänne", pukahtaa Heräte sisäpuhelimeen. "Neiti Heräte... öh, Sieppinen?" toistaa Heräte. Neiti Sieppistä ei näkynyt. "Työnjohtaja Gabermann, välittömästi työhuoneeseeni!" karjaisee Heräte keskusradioon. "Te kysyä minä", vastaa roteva engelsmanni Gabermann ontuvalla suomenkielellä. "Missä on neiti Sieppinen. Hän ei vastaa pyyntöihini", kysyy Heräte työnjohtajalta. "Hyvä herra, neiti ei olla paikalla. Lähti aamulla. Ei näkynyt sen jälkeen", vastaa Gabermann. "Ei hemmetti. Jotain on nyt tapahtunut. Jotain, mistä ei edes paikallinen marttakerho tiedä. Gabermann, julistan neiti Sieppisen kadonneeksi. Aloittakaa etsintä", komentaa johtaja Heräte.

Fiske soutaa vauhdilla kohti Fisurantaa. Voimakkaat vedot vievät paattia pitkin sinistä järveä, mutta määränpää on vielä monen vedon takana. Supisuomalaiset kirosanat kaikuvat rannoille, kun sankarimme johdattaa venettään määrätietoisesti eteenpäin. Voimasanoissa on voimaa. Kekälesaaressa neiti Sieppinen kipittää takaisin kommuunitalolle, mutta pysähtyy talon eteen. "Himputti, minullahan on uudenkarhea moottorivene", hihkaisee Sieppinen ja juoksee takaisin rantaan. Kiivas tahti vie Fisken venettä tasaisen varmasti. Kiire on kova ja lisähuolta aiheuttavat paatin pohja, joka alkaa muistuttaa lastenammetta. "Älä nyt ala temppuilemaan. Älä tänään", puhuu Fiske veneelle mutta vettä pulppuaa pohjasta yhä enemmän. Fiske on jatkamassa matkaansa uimalla, mutta neiti Sieppinen ennättää moottoriveneellä ensin. "Täydellinen ajoitus. Olin juuri heittämässä vedet", vitsailee Fiske ja hyppää Sieppisen veneeseen. "Voitin arvonnasta", sanoo Sieppinen ja kaasuttaa kohti Fisurantaa.

Fiske lastaa vähäiset kimpsunsa veneeseen ja on juuri lähtemäisillään, kun neiti Sieppinen juoksee rantaan. "Herra Fiske, odottakaa!" rääkyy vanhapiika. "Hyvä, että olit vielä täällä. Luin tuossa juuri kommuunitalon virallista kirjaa ja - uskokaa tai älkää - sen mukaan minun on suudeltava teitä", höpöttää Sieppinen hieman hengästyneenä. "Kylläpä teillä on oudot tavat. No, olkoon menneeksi. Poikamiestähän tässä tavallaan jo ollaan", vastaa Fiske rehevästi. Neiti Sieppinen ottaa kulmalliset silmälasit pois päästään ja katsoo Fiskeä suoraan silmiin. Tulipunaiset huulet lähestyvät päättäväisesti ronskin miehen huulia. Fiske koskettaa Sieppisen sileää, pehmeää ihoa ja tunnelataus purkautuu intohimoiseen suudelmaan. "Kylläpä vastapotkittujen työntekijöiden kelpaa", vitsailee Fiske. "Niin, olit lähes yhtä hyvä kuin meidän viikinki. Öh, siis meidän..." Sieppinen alkaa änkyttää. "Nyt Sieppinen kerrot kuka tai mikä tämä viikinki on? Antaa tulla!" tivaa Fiske. "Ti-tiedän vain etunimen. Viikingin etunimi on Aulis!", vastaa Sieppinen hieman pelokkaana. Fiske ei voinut olla uskoa korviaan. Ystävyys Auliksen kanssa olikin ollut pelkkää lorua. Fiske laskee veneen vesille. "Nähdään, Sieppinen. Minä lähden Fisurantaan. Teresa voi olla vaarassa", heittää Fiske.

Fiske talsii ymmällään kohti työhuonettaan. Neiti Sieppinen kipittää Neuvonnasta ja pysäyttää Fisken: "Herra Fisurannan Fiske, teidän huoneenne on tästä päivästä lähtien remontissa. Valitettavasti ette voi enää mennä sinne. Itse asiassa johtaja Heräte aikoo erottaa teidät. Eroilmoitus julkistetaan klo 14", kertoo Sieppinen. "Ja kaikki viikinkin tähden", mutisee Fiske ja kerää vähäisiä matkatavaroitaan kommuunitalon sisäaukiolta. Johtaja Heräte tipsuttaa rappuset alas ja tarttuu neiti Sieppisen mikrofoniin: "Kommuunitalon työntekijät kuulolla. Tällä päivämäärällä ja ajalla langetan rahastonhoitaja Fiskelle eron tehtävästään. Hän on henkisesti loukannut allekirjoittanutta tivaamalla kysymyksiä, joihin hänellä ei ole oikeutta. Lisätietoa kommuunitalon Virkani on elämäni -oppaasta, sivu 1013. Päätän täältä tähän." Johtaja Heräte palaa työhuoneeseen. "Tattista vaan Kekälesaarelaiset", heittää Fiske ja polkaisee kommuunitalon ovet seljälleen. Ränsistynyt vene on pian taas vesillä. Mutta kuka ihme on viikinki?

Fiske suostui vahingossa Kekälesaaren rahastonhoitajaksi. Saaren raha-asiat ovat olleet tuuliajolla, mutta nyt Fiske tutkii asiaa. Fiske ahertaa kommuunintalolla, omassa tiiviissä työnurkassaan. Ja kirjaimellisesti tiiviissä, sillä kommuunitalon alakerran ainoaa vessaa remontoidaan työhuoneeksi. Remontti on vielä alkutekijöissään: Fisken tuolina on wc-pönttö ja työpöytänä lavuaari. Vesihanan vuotamisesta huolimatta Fiske on perehtynyt saaren raha-asioihin. Hän ihmettelee erityisesti tilinpäätösten "muiden kulujen" suuruutta, joka oli lähes yhtä suuri kuin Kekälesaaren verotulot yhteensä. "Neiti Sieppinen, onkohan johtaja Heräte paikalla?" huutaa Fiske työkopistaan. "Huomio, huomio. Johtaja Heräte on tällä hetkellä avaamassa vetskariaan yläkerran miestenhuoneessa. Odottakaa, kunnes hän on pessyt kätensä. Kiitos!" puhuu Sieppinen ivallisesti kommuunitalon keskusradioon. Sieppinen on vieläkin tuohduksissaan Herätteen edellisestä tempauksesta. Sieppinen ei ole mikään miesintoilija vaan täysverinen tupa-akka. "Tervehdys, johtaja Heräte. Olen Fiske, uusi rahastonhoitaja. Muistanette juhlista?" tiedustelee Fiske varovaisesti Herätteen ovelta. "Krhm, kyllä joo. Miten voin auttaa?" vastaa Heräte. "Ihmettelen näitä tilinpäätösten muita kuluja. Mitähän ne mahtaa sis..." ehtii Fiske kysyä, kun Heräte jyrähtää: "Se on se viikinki! Enempää sinun ei tarvitse tietää tässä vaiheessa. Häivy!"

Kekälesaaren kommuunitalolla kuiskitaan, että neiti Sieppisellä on machomies kaapissaan. Johtaja Heräte talsii kohti kommuunitaloa. Hän on tuohduksissaan, sillä Kekälesaaren pääkadulla kuiskitaan, että neiti Sieppisellä, kommuunitalon sihteerillä, on mies. Heräte pelkää, että hänen karismansa on saanut neiti Sieppisen pois tolaltaan ja palkkaamaan muodokkaan machomiehen piukoissa stringeissä. "Huomenta, neiti Sieppinen", tervehtii johtaja neiti Sieppistä ja pyyhii hikeä kasvoiltaan. "Huh, tuli tuossa vähän hiki, kun nostelin painoja koko aamun. Ihastelin sitten siinä peilin ääressä, että onpa tullut kasvatettua hienot mahalihakset", kerskuu Heräte sihteerikölle. Tosiasiassa Herätteelle tuli yksinkertaisesti hiki työmatkalla. Mutta eihän Sieppinen sitä tiennyt. Johtaja Herätteen paperipinot notkuvat työpöydällä, mutta työ ei maita. Neiti Sieppisestä kulkeva huhu voi hyvinkin pitää paikkaansa. "Neiti Sie... Iiris, tulisitko käymään huoneessani", puhuu Heräte sisäpuhelimeen. Hetken kuluttua neiti Sieppinen on ovella: "Johtajalla oli jotain asiaa?" "Neiti Sieppinen, ensinnäkin: tiedän kyllä rajani. En ole mikään lihaspullistelija, mutta olen älykäs ja filmaattinen. En pidä siitä, että sinä, arvostetun kommuunitalon sihteeri, vatkaisit iltaisin jonkun machomiehen kanssa..." Johtaja Heräte huomasi menevänsä liian pitkälle ja tiesi neiti Sieppisen luuvitosen olevan tuloillaan.

Kekälesaaren Herätejuhlat on tältä vuodelta vietetty. Reijo Hoo on poistunut lavalta. Kommuunin johtaja Herätteellä ei ole hyvä olo. Hän tiesi, että Iiris Sieppisen kotitekoinen pontikka oli iltajameissa liikaa. Mutta kun johtajalle tarjottiin, niin olihan sitä maistettava. Johtajan maha oli asiasta toista mieltä. Työpäivä oli kuitenkin edessä. "Oikein nautinnollista Herätejuhlien jälkeistä työpäivää!" lausuu johtaja Heräte keskusradioon kommuunin johtajien työpaikalla, kommuunitalolla. "Onko minulle tullut viestejä tai puhelinsoittoja?" kysyy Heräte kommuunitalon sihteeri Sieppiseltä. Sieppinen pyörittää päätään. "Eikö mitään?" Sieppinen ei virka mitään. Johtaja Heräte on masentunut. Sen lisäksi, että maha on irtisanoutunut toistaiseksi yhteistyöstä, ei työpaikallakaan ole mitään tekemistä. Herätteellä ei ole ollut tapana vain kierrellä näykkimässä työntekijöitä, vaan tehdä itse töitä. Tänään ei ollut mitään tekemistä. Heräte talsii huoneeseensa ja paiskaa oven kiinni. Hän on istahtamaisillaan tuolilleen, kun huomaa lattialla ihmisen varjon. "Herttinen sentään, onko tämä jotain pilaa?" ihmettelee Heräte. Varjo seuraa tiukasti Herätettä. "Apua, minun kimpussani on varjo!" huutaa Heräte ja juoksee Sieppisen työpöydän ääreen. "Neiti Sieppinen, minun kenkiini on tarrautunut joku kummitus", selittää Heräte. "Eiköhän johtajan olisi parasta lähteä kotiin?" pohtii Sieppinen.

Kekälesaaren rahastonhoitajaksi valittu Fiske esittäytyy kommuunille. "Johtaja Herätteen ominaisuudessa minun on todettava, että en ole nähnyt teitä aikaisemmin. Voisiko herra tulla tänne - estradi on teidän, kuten on tapana sanoa. Aplodeja!" rummuttaa kommuunin johtaja Esko Heräte. Uudet kasvot ovat aina tervetulleita Kekälesaareen. Edellisen kulkurin visiitistä on kulunut jo useita vuosia herätejuhlien aikaan silloinkin. Ehkäpä pienen saarekkeen jättimäiset mainosplakaatit ympäri saarta herättävät vääränlaista huomiota. Kekälesaarelaiset kun on todettu hieman tekopirteiksi. Aplodien saattamana Fiske kapuaa lavalle. "Kiitos, kiitos. Tuota, olen Fiske. Tuolta Fisurannasta. Olin itseasiassa ohikulkumatkalla, kun sattumalta kuulin Reijo Hoon laulavan täällä. Ajattelin, että mikäs siinä, poiketaan katsomaan suurten lavojen laulumaakaria. Tämä kirstunvartijan työ tuli oikeastaan hyvään saumaan, erosin näet vaimostani juuri. Tai oikeastaan hän potki minut ulos. Ja nyt olen tässä", kertoo Fiske. Johtaja Heräte keskeyttää nyyhkytarinaksi kääntyneen puheen ja jatkaa: "Hyvä, mahtavaa! Kerrassaan erinomaista. Fiske varmasti haluaisi kertoa elämästään tuntikaupalla, mutta illan tähtivieraamme odottaa jo malttamattomana lavan reunalla. Hyvät kekälesaarelaiset: Reijo Hoo!" Ja niin jammailu jatkuu.

Suomen kuuluisin miesartisti, Reijo Hoo, on rantautunut Kekälesaareen. Kekälesaari, tuo reilun kymmenen ihmisen asuttama saareke, on kivenheiton päässä Fisurannasta. Tuon rauhallisen kommuunin johtaja, Esko Heräte, on harras musiikin ystävä. Joka vuosi saarekkeella järjestetään Herätejuhlat johtajan nimeä kunnioittaen jossa kuullaan painavaa sanaa kommuunin johdon puolesta. Vuoden herätteeksi oli tälle vuodelle puukattu Reijo Hoo, Suomen kuuluisin miesartisti. "Hyvät ystävät! Siinä kuulitte tulevan albumini ensimmäisen kappaleen Niin ne päivät lentää", kertoo Reijo Hoo. "Ja seuraavaksi on vuorossa Herätejuhlien pääkaitsijan, herra Herätteen puhe. Aplodeja!" "Kiitos, Hoo. Hyvät kekälesaarelaiset! Kekälesaaren rahastonhoitaja Miettinen on tänään ilmoittanut jäävänsä äitiyslomalle. Sirpa on hoitanut raha-asioitamme jo kolmekymmentä vuotta ja kertoi olevansa halukas jatkamaan äitiyslomansa jälkeen. Kekälesaaren lakien mukaisesti työntekijän on hankittava itselleen sijainen. Sirpa, kuka on sijaisesi äitiysloman ajan?" kysyy johtaja Heräte. Itseasiassa Sirpa Miettinen ei muistanut tällaisen lain olevan olemassa, joten oli vain osoitettava jotakuta. "Öö, olen valinnut tuon miehen. Tuo tuolla veneessä!" kertoo Sirpa ja osoittaa Fiskeä. "Ojasta allikkoon", mutisee Fiske ja hymyilee tekopirteästi juhlijoille.

Ränsistynyt vene liplattaa aaltoilevassa vedessä. Pieni tuulenvire koettelee yksinäisen miehen lakkia ja hellii rönsyistä parranalkua. Viime yönä Fiske ei saanut nukuttua. Eipä kyllä ollut alla pehmeää untuvapatjaa vaan kova veneen pohja, joka kaiken lisäksi vielä vuoti ainakin kahdesta kohtaa. Yhden reiän tukittua vettä alkoi valua toisesta reiästä. Onneksi oli lämmin kesäyö, eikä sentään vettä satanut. Fiske soutaa yhä kauemmas Fisurannasta. "Mitä kauemmas, sen parempi" oli hänen mottonsa. Fiskellä on ollut paljon aikaa miettiä tapahtumia. Tosiasiassa hän ei vieläkään kunnolla hahmota, mitä hän silloin juhlatuulella teki. Mitä nyt puolihuolimattomasti tehdyn lapsen, mikäli Aulikseen oli luottamista. Ei edes lokkien mieleenpainuva käkätys auttanut muistiaukkojen täydentämisessä. Sama ontto pää kesät talvet. Viimeinen itsekääritty sätkä on huulilla. Tulitikku leimahtaa ja pian tuttu nikotiinin maku alkaa ravata pitkin Fisken elimistöä. Auttaapa tupakka pahempaan nälkään, oli Fiske todennut kun hän ja Teresa olivat vierailleet viikon ajan Teresan äidin luona. Muori ei ollut keittiönaisia, vaikka hän itse niin luuli. Rantaviiva näkyy horisontissa. Rannalla jammaillaan täysillä: "Niin ne päivät lentää, ne lentää maahan, jossa on ikirouta ja vastatuulet viiltää..."

"Minulla on lapsi. Lapsi, jota en ole koskaan tavannut", puhelee Fiske hämmästyneenä yksikseen. Mielikuvat vaihtuvat Teresaan. Elämänkumppani on poissa. Seuraavana aamuna seisoo kylän vanhempi konstaapeli Kaunismaa kahden kovaotteisen miehen kera ovella. "Sie senkin köriläs. Oot menny muitten naisten hameitten alle. Senkin käärme", haukkuu konstaapeli Fiskeä. "Niin, Fiske, olihan minulla asiaakin. Kunnanjohtaja Rannan suomin valtuuksin tulin heittämään sinut pois täältä. Pois tästä talosta, pois Fisurannasta. Nyt!" määrää Kaunismaa. "Hetkinen, ei kunnanjohtaja omista minua, eikä tätä taloa", puolustautuu Fiske. "Ei omista taloa ei, mutta ex-vaimosi omistaa. Talo kuuluu hänelle ja hän on määrännyt häätämään ylimääräiset pois täältä. Kunnanjohtaja omistaa maan, joka tämän talon allakin on, joten hänelläkin on oikeus häätää sinut omalta maaltaan", jatkaa konstaapeli Kaunismaa. "Siis ulos!" Fiske tietää konstaapelin olevan oikeassa. Teresanhan tämä on. Nyt Fiske häädetään talosta, jossa hän on viettänyt elämänsä kohokohdat. Fiske talsii kohti tuntematonta. Uskomattoman kaunis auringonlasku hymyilyttää vain hetken, kun Fiske soutaa pois Fisurannasta.

Uusi päivä alkaa jälleen aamukahvin merkeissä. Tällä kertaa Aulis on laittanut padan porisemaan ja kahvin lisukkeeksi hän on valmistanut hieman pohjaanpalanutta kaurapuuroa. "Heh, eihän tällainen tyhmä jättiläinen osaa mitään ruokaa valmistaa", vitsailee Aulis hieman nolona. "Sinä sentään osaat valmistaa puuroa. Fiske ei edes tiedä mistä aloittaisi", jatkaa Teresa. Fiske nyökkää. "Aulis, olipa mukava tavata vanhoja tuttuja. Elo on täällä välillä vähän yksitoikkoista, kun ei ole kunnon ryyppykaveria", haikailee Fiske. "Tuota... Fiske, en tullut tänne vain lurittelemaan hempeitä", jatkaa Aulis vakavasti. "Tämä saattaa olla liikaa naisystäväsi korville", jatkaa Aulis. "Teresalla ja minulla ei ole mitään salaisuuksia, eihän? Joten kerro murheesi", rohkaisee Fiske. "Muistatko hyvin sen ryyppyillan silloin pari vuotta sitten silloin kun sinä Teresa olit etsimässä omaa minääsi? Et varmaan muista, että toin sinne pari naista ja siinä sitten järjestettiin pientä omaa kivaa. Fiske, lyhyesti sanottuna: sinä olet tyttäreni poikavauvan isä!" paljastaa Aulis. Teresa tiputti kahvikupin lattialle, pakkasi matkalaukkunsa ja heitti sormuksen keittiön pöydälle. "Tämä yhteiselo päättyi tähän!", karjui Teresa ja juoksi itkien ulos.

Kahden päivän jälkeen Teresa ja Fiske huokaisivat helpotuksesta. "Onneksi äitisi täytyy aina sunnuntaisin mennä kirkkoon. En ole nukkunut silmäystäkään", voivottelee Fiske. Teresa nyökkää. Hyvin nukutun yön jälkeen Fiske talsii kohti keittiötä. "Terve, mä oon Aulis!" tervehtii vieras äänekkäästi keittiön penkiltä. "Mitä ihmettä te teette minun talossani?" ihmettelee Fiske samalla haukotellen. "Fiske, etkö sä todellakaan muista? Me tavattiin sillon pari vuotta sitten täällä sun järjestämissä pippaloissa. Silloin ku sä itkit jonkun muijan perään. Mehän ollaan kamuja", valaisee Aulis Fiskeä. "Ka, Aulis pentele. Nyt minä muistan: sinähän taisit harrastaa jotain strippaamista ja tanssahtelua tuossa keittiön pöydällä. Kyllä minä sinut muistan. Hauska nähdä!" puhelee Fiske ja kättelee vanhaa ystävää. "Teresa, tulehan kattamaan pöytä. Tuli vieraita!" Teresa laittaa kahvipannun lämpiämään liedelle. "Muukalainen, mikä sinut tänne ajoi?" kysyy Teresa hieman ihmetellen aikaista vierailua. "Öö... tuota, onkos teillä niitä Omajan herkkukeksejä? Ne ovat sitten todella maukkaita", vaihtaa Aulis puheenaihetta. Päivä kuluu kaverusten puhellessa ja ilta muuttuu yöksi. "Fiske kamu saanko yösijan täksi yöksi?" kysyy Aulis hieman aprikoiden. Fiske nyökkää.

Kunnanjohtaja Ranta oli lähtemäisillään, mutta saa idean. "Herra Fiske, teillä on tasan viisi minuuttia aikaa laittaa pihanne jälkitarkastuksen edellyttämään kuntoon!" määrää johtaja. "Mutta johtaja Ranta, jälkitarkastushan on aina ollut joulukuussa. Miten jälkitarkastus voi tulla viiden minuutin varoitusajalla?" ihmettelee Fiske. "Minun kyläni, minun maani. Miksi tulla kahteen kertaan samaan paikkaan, kun sen voi tehdä vain kerran vuodessa? Tämä on tätä edistystä, isäntä, sivistynyttä asioiden järkevöittämistä", kertoo kunnanjohtaja ideastaan. "Teresa, tämähän on aivan käsittämätöntä. Minähän en ala tuolle juppinukelle kumartamaan. Siistikööt itse pihansa. Ja muuten, pirautapa äitisi kylään. Käske sen tulla heti", ideoi Fiske. Teresan äiti oli tunnettu äkäpäisyydestään. "Mikäs kravattikaula se täällä seisoo?" aloittaa Teresan äiti saapuessaan Fisken tontille. "Hyvä rouva, tässä teemme tupatarkastusta", kertoo kunnanjohtaja tädille. "Nuo orkideatkin tuossa... ne ovat aivan järkyttäviä. Ruusut sopisivat paremmin", jatkaa johtaja. "Krhm, ne ovat minun istuttamiani, sinä senkin silkkiasuinen pelle. Painu takaisin sirkukseen!" äkäisee äiti. "Vai haluatteko kenties kättä pidemmästä", esittelee täti kaulintaan. Sen koommin ei ole kunnanjohtajaa näkynyt Fisken mailla.

Fiske on rantautunut kotikulmille. Fisken tontti onkin suursiivouksen alla, sillä äreä Elmeri on tulossa kylään. Elmeri Ranta, tuo metsiemme iso samurai, on Fisurannan kunnanjohtaja ja samalla myös hallituksen ja valtuuston puheenjohtaja, eläkeyhdistyksen puheenjohtaja, paikallisen pankin edustusjäsen ja vuoden uros-palkinnon voittaja. Elmerin päässä liikkuu tasan yksi asia: kaiken on oltava tiptop eikä melkein. Osaksi tästä syystä Fisuranta on säilynyt idyllisenä pikku paikkana, jossa lapsien on hyvä varttua. Elmerin määräys koristaa tienvarret kivillä oli ehkä liikaa. Ja vessanpönttöjen käyttö kiellettiin hetkeksi aikaa hajuhaitan vuoksi. Kunnanjohtaja Ranta luopui tästä ajatuksesta kuitenkin vähin äänin, kun pilaantunut kala sai johtajan mahan hieman äreälle tuulelle. "Jaa-a, tällainenko tämä piha oli viimekin vuonna? Fiske hyvä, vaikka pihanne on siisti, niin totta kai pitää vuosi vuodelta hioa yksityiskohtia ja pyyhkiä ainakin pölyt noiden päivänkakkarien terälehdiltä. Tuo musta pistekin tuossa...", kertoo kunnanjohtaja näkemyksiään. "Onhan tuota tässä yritetty, mutta ei noilta lapsentekokiireiltä oikein ehtisi. Niin, ja tuo musta piste on ampiainen", kertoo Fiske. "Fy fittan, sehän on hyvin epähygieenistä työtä se lapsen työstäminen! Eikä ampiaisiakaan ole opetettu käyttäytymään", toruu Elmeri ja lähtee.

"Ei tällaista kakskytäneljähoo-makaamista kestä kukaan täysjärkinen", tuhahtaa Fiske ja alkaa tutustua sairaalan elämään. Kahvikupposen sairaalan steriilissä kahvilassa nautittuaan potilas Fiske päättää heittää valkoisen puseron päältään. Hetken ihmeteltyään kuppilan tarjoilijan auki ammottavaa suuta, Fiske tajuaa olevansa alasti. "Kai sitä aikuinen mies saa riisua päällysvaatteensa. Ja laittakaa hyvä neiti suunne kiinni. Vai oletteko te kärpäsansa?", heittää Fiske ja haihtuu vaivihkaa lähimpään huoneeseen. "Ilmeisesti lääkärien lepohuone", tuumaa Fiske ja huomaa henkarissa valkoisen lääkäritakin ja stetoskoopin. Fiske päättää vähän leikitellä lääkärien kustannuksella. Samassa sairaanhoitaja Pesonen saapuu huoneeseen. "Siellä tarvitaan lääkäriä! Lääkäri... öö, mikäs teidän nimenne nyt olikaan...", miettii Pesonen. "Nimeni on Jakarta, lääkäri Jakarta", vastaa Fiske. "Aivan niin. Lääkäri Jakarta, teille on potilas." "Ja minkälaista vaivaa teillä on ollut, herra... Olenius?" kysyy Fiske potilaaltaan. "Jalkahiki häiritsee", vastaa potilas Olenius. "Ahaa, siinä tapauksessa ottakaa tämä raastinrauta ja hierokaa jalkapohjastanne ylimääräiset pois ja kuunnelkaa tällä stetoskoopilla jalkanne ääniä. Minä käyn asioilla." Samassa oikea Jakarta astuu sisään. Loput voittekin jo arvata.

"Teresa, Teresa", kuuluu vaimea ääni sängyltä. Teresa on nukahtanut penkille. "Fiske? Ihanaa, olet herännyt! Lääkäri Karilo, tulkaa heti tänne!" huutaa Teresa itkunsekaisella äänellä. "Mikä hätänä?" kysyy Karilo hätääntyneesti mutta tuhahtaa kun huomaa Fisken heränneen. "Hmm, pupillit reagoivat normaalisti. Kaikki näyttää ulkoisesti olevan hyvin. Fiske, mikä päivä tänään on?" kysyy lääkäri Fiskeltä. "Tänään on lypsypäivä", vastaa Fiske suu virneessä. "Huumori on ainakin tallella. Olisiko jotain mitä et muista?" kysyy lääkäri. "Jos en jotain muistaisi, niin en kai sitä nyt teillekään muistaisi kertoa", vastaa Fiske hieman ihmetellen lääkärin kysymystä. "Heh, testasin vain miten aivosi toimivat. Hyvin näkyvät ideoivan. Lääkäri Jakarta tutkii teidät vielä, mutta minun puolestani pääsette kotiin huomenna. Te olette onnekas mies, kun teillä on noin vikkeläjalkainen vaimo. Parhainta jatkoa", hyvästelee lääkärin Fisken ja Teresan. "Minä olen onnekas mies", toistaa Fiske ja muiskauttaa pusun Teresan poskelle. "Niin onnekas."

Fiske horjahtaa maahan ja hitaasti veri valuu lattialle. Teresa oli seurannut Fisken hoipertelua vajalle ja huomatessaan Fisken ja puukon, hän soitti välittömästi vallesmannin ja ensiapumiehet paikalle. "Tännepäin, nopeasti!" komentaa Teresa ja juoksee vajalle. Ensiapumiehet tuntevat pulssin, mutta Fiske on ehtinyt menettää paljon verta. Minuutit ovat nyt elintärkeitä. Fiske kannetaan paareilla piipaa-autoon ja viedään sairaalaan. "Enpä olisi Fiskestä uskonut. Pari viikkoa sitten hänellä tuntui olevan kaikki aivan hyvin. Laulettiin yhdessä rillumareitakin", kertoo vallesmanni Teresalle ja raapii päätään. Toimenpidehuoneessa lääkärit tökkivät Fiskeä erilaisilla laitteilla ja työntelevät putkia sinne tänne. Operointivälineet leikkelevät Fisken sisuskaluja ja hiki valuen lääkärit yrittävät tehdä ihmeitä. "Käskekää Virtanen tänne... heti!" kuuluu toimenpidehuoneesta. "Meni kammiovärinään, elvytyslaite kuntoon!" jatkaa lääkäri. Tuntien ponnistelujen jälkeen Fisken elvytystä johtanut lääkäri talsii kahvikuppi kädessä Teresan luo. "Olkaa hyvä." Lääkäri Karilo ojentaa kahvin Teresalle. "Miehenne toipuu kyllä, mutta vasta hänen herätessään näemme miten aivot ovat vaurioituneet", kertoo ystävällinen lääkäri Teresalle. "Kiitos. Kiitos!" kiittää Teresa ja kietoutuu lääkäriin.

Fisken äidin kuoleman jälkeen Teresan ja Fisken elämä on muuttunut leipätyöksi. Fiske on vajonnut alas, eikä petipuuhatkaan kiinnosta. Surua on vaikea käsitellä - mies kun ei itke kuin salaa ja silloinkin hiljaa. Ikävät ajatukset tulee hukutettua turhan usein viinahöyryihin. Fisken elämältä puuttuu ohjakset. Kukaan ei ole enää ruorissa päättämässä miehen elämän suuntaa eikä antamassa äidillisiä ohjeita. Fisken kuriiri on paennut vuorten taa. Nyt olisi siipirikon Fisken samottava läpi elämän kivikkoinen tie, valittava itse suunta. Sepäs onkin tälle elämän nurjan puolen eläjälle liikaa. Fiske rypistelee otsaansa kammarin pöydän ääressä ja karjuu lisää kirkasta. Teresa palvelee uskollisesti miestänsä. Hän tietää Fisken elävän vaikeita aikoja. Fiske juo kulauksellisen huurteista ja heittää kolpakon seinään ja häipyy tuvasta. Ovelta Fiske toivottaa Teresalle hyvät päivän jatkot ja jatkaa hoipertelevaa matkaansa kohti vajaa. Fiske astuu vajaan ja telkeää oven sisäpuolelta. "Äiti, pian olemme yhdessä - ikuisesti", itkee Fiske, nostaa veitsen tupestaan ja kohottaa ilmaan. "Äiti, teen tämän vuoksesi", sanoo Fiske ja hetkessä veitsi lävistää Fisken rinnan. Fiske horjahtaa maahan ja hitaasti veri valuu lattialle.

"Amanda Fiske oli vain 65-vuotias, kun Herra päätti hänen ajan olevan täynnä. Amandan elämä oli kiireinen, mutta kiireenkin keskellä hän jaksoi hymyillä. Iloinen katse pelasti monen päivän. Nyt tämä päiviemme valo on siirtynyt askeleen ylöspäin. Taivaasta hän luo valoa synkkiin päiviimme. Amanda nukkuu nyt rauhallisena ja levänneenä. Amanda on nukkunut pois." "Kauniisti pastori puhui meidän Amandasta. Oi Fiske, miten me nyt jaksamme enää. Mä olen niin pahoillani", Teresa sanoi ja purskahti itkuun. Fiske ja Teresa halasivat lujasti toisiinsa. "Noo, tällaista tämä elämä on. Amandalla oli hyvä elämä. Ja lapsuutenikin oli loppujen lopuksi mukavaa aikaa. Äidin ansiosta", rauhoitteli Fiske Teresaa. Amanda laskettiin hautaan. Fiske jäi yksin haudalle. "Äiti, kerroinko minä koskaan kuinka paljon rakastan sinua! Hyvästi... ei, näkemiin, äiti. Lepää rauhassa." Fiske kääntyi pois haudalta ja käveli hiljalleen kohti mökkiä. Aurinko alkoi loistaa kirkkaana taivaalla. Fiske katsoi aurinkoa kohti: "Minä rakastan sinua, äiti. Ikuisesti."

"Herree nyt hyvän tähven, Fiske... voi vohveli sentäs", höpötti taloon syöksynyt rouva. Fiske alkoi virota. "Viimeksi taisi olla yhtä paha pyörtyminen kaksi vuotta sitten, kun sain sen oudon sairauskohtauksen", puheli Fiske. Fiske kyllä muisti kenen syytä se sairauskohtaus oli ja pian hän kyllä jo tajusi kenelle puhui - nimittäin salaperäinen rouva on nimeltään Amanda, Amanda Fiske. Fisken äiti ja sairauskohtauksen aiheuttaja. "On niin mukavoo tulla tänne lapsiinsa kattoon. Se on sitten blah blah. On muuten sepi sepi... miten on, joko blah blah." Aman-dan toinen huonoista puolista on puheripuli. Kerran kun hän alkaa, ei loppua näy mis-sään. Toinen huono puoli onkin tirkistely. Fiske muistaa vieläkin, kuinka hän vei Tere-san suuliin pussailtavaksi. Eikös mitä, pian sen tiesi koko kylä. Ja Fiskeä vietiin. "Hyvvee kaffetta. Voisi jopa sanoa, että olen nyt kaffilla. Heh." Yht'äkkiä Amanda hiljeni ja ilme muuttui vakavaksi. Näin vakavana Amanda ei ollut ikinä, ainahan hänellä oli hymy herkässä. Suusta kuului hetken aikaa epämääräistä krohinaa. "Tottahan se nyt vielä tulee kuolemaan tänne", vitsaili Fiske. Teresa kokeili pulssia. "Fiske, otan osaa", sanoi Teresa rauhallisen vakavasti. "Äiti... äitiiiii!"

Elämä Fisurannassa oli mallillaan - tavallaan. Fiske oli saanut vihdoinkin korjattua ladon - jos sitä nyt korjaamiseksi voi sanoa. Pari uutta kakkosnelosta latoa tukemassa tuskin kovin perusteellinen korjaus on. Naulojakin olisi ollut, mutta kun vasara oli kateissa niin tukipuut jäivät tuulen raiskattaviksi. Teresa ei ottanut asiasta pulttia, olihan Fiske sentään viimeaikoina yrittänyt - myös heidän katkeilevan suhteen puolesta. "Tulee hitonmoinen yö", totesi Fiske ikkunan ääreltä. Navakka tuuli oli yhä yltymään päin ja sankka lumipyry ei tietänyt hyvää. "Toivottavasti kukaan ei tällä kelillä lähde sukuloimaan." Teresa kaatoi kupposen kuumaa itselleen ja lorautti isännälle lisää vanhan ajan pannukahvia. "Tätä kelpaa ryypiskellä vaikka Amanda-akan hautajaisissa", vitsaili Fiske ja melkein kaatoi kahvia housuillensa. Teresa hymähti ja vei pannun takaisin porisemaan liedelle. Illan elokuvan katsottuaan Teresa haukotellen löntysti makuuhuoneeseen. Fiske oli torkahtanut taas kesken elokuvan. "Tule nyt sieltä sohvalta tänne!" huusi Teresa. "Hmph... joo-joooooo... krooh", kuului sohvalta. "Avatkaa! Avatkaa, herran tähden tämä saakutin ovi!" kuului yht'äkkiä oven takaa. "Mmm... mitä, mitä?! Kuka nyt tähän aikaan yöstä... Fiske, mene katsomaan!!" huusi Teresa hieman peloissaan. Fiske meni avaamaan oven. Suu loksahti auki. "Se o moro! Mää tulin ny!", sanoi ovella seisova rouva. "Eiiiiiiiiiiii!", karjaisi Fiske ja menetti tajuntansa.