Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki

Perjantai 4.10.2024 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Formulaherra

Nosto, yleinen

Ensi kautta odotellessa

Formula ykkösten MM-kausi lähenee päätöstään. Jäljellä on enää kaksi osakilpailua Japanissa ja Brasiliassa. Perinteisesti Suzukan radalla ajettu Japanin GP on päättänyt kalenterin, mutta tänä vuonna päätöskisa kurvaillaan São Paulossa, erittäin pomppuisella radalla. Ensi vuonna MM-kalenterissa nähtäneen 19 kisaa. Alustavassa kalenterissa mukana on Turkin GP, joka ajetaan Istanbulissa heinäkuun lopussa. Myös ennen kautta rukattavat sääntömuutokset tuovat toivottavasti lisäväriä radalle. Kuluva kausi on ollut punaisten Ferrarien juhlaa ja suomalaisittain muutamia ilon hetkiä lukuunottamatta aikamoista alamäkeä. Formulaherra päättää palstansa tältä kaudelta tähän.

Nosto, yleinen

Säästöliekillä

Viime viikon perjantaina autonvalmistaja Ford ilmoitti, että heidän omistamansa Jaguar-talli ja Cosworth-moottoritehdas laitetaan myyntiin. Uutinen on ikävä kolaus formulasirkukselle ja etenkin pienen budjetin Minardi- ja Jordan-talleille, jotka ovat käyttäneet Cosworthin tekemiä moottoreita. Todennäköistä on, että tallille ja tehtaalle löytyy uusi omistaja, mutta myös sulkeminen on Fordin mukaan mahdollista. Fordin vetäytyminen formula ykkösistä varmasti saa vauhtia koko lajille suunniteltaviin säästötoimenpiteisiin. Kansainvälinen autoliitto FIA on väläytellyt ensi kaudelle moottorisääntöä, jonka mukaan moottorin pitäisi kestää kaksi peräkkäistä GP-viikonloppua. Autotehtaat Mercedes-Benz, Honda ja BMW eivät säännölle lämpene, vaan ehdottavat, että uusi moottori vaihdettaisiin autoihin lauantaiaamuna. Samalla moottorilla tulisi selvitä seuraavaan GP-lauantaihin saakka. Ei huono säästöliekkiehdotus.

Nosto, yleinen

Formulatietoutta

Formulatietoa. MTV3 Maikkarin formulasivusto tarjoaa uutisia, tilastoja ja tietoa formuloiden historiasta, F1-legendoista ja tietysti suomalaiskuljettajista. Artikkeleista vastaa pääosin osakilpailusta toiseen vuosia kiertänyt Erkki Mustakari. + http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/ F1-Forum F1-Forum-sivusto tarjoaa vaihtoehtoisen tiedonpesän suomalaisille formula- ja moottoriurheilufaneille. Uutisia, tuloksia ja tilastoja täydentää kuvagalleria sekä keskustelufoorumi, jossa mielipiteet vaihtuvat tiuhaan etenkin F1-viikonloppuina. + http://www.f1-forum.fi/ Turun Sanomat Turun Sanomien toimittaja Heikki Kulta uutisoi formulamaailmasta säännöllisesti. Uutisia ja artikkeleita on luettavissa myös TS:n internet-sivuilla. + http://www.turunsanomat.fi/f1/

Nosto, yleinen

Vähiin käy

Enää neljä osakilpailua formula ykkösten MM-sarjaa jäljellä: tulevana viikonloppuna ajettava Italian GP, Kiinan GP (26.9.), Japanin GP (10.10.) ja Brasilian GP (24.10.). Vähiin käy. Toivottavasti luvassa on värikkäitä kilpailuja. Jos Kimi Räikkösen Belgian GP:ssä pitämää vauhtia voi pitää enteellisenä, on luvassa kaikin puolin mielenkiintoisia kilpailuja. Harmi, että McLaren-talli onnistui tuomaan nopean auton kilparadoille vasta kauden puolivälin tienoilla. Muuten taisteltaisiin mestaruudesta.

Nosto, yleinen

Voitto on aina voitto

Viikonloppuna ajettu Belgian GP tarjosi pitkästä aikaa kunnon formulaviihdettä. Räikkönen ampaisi kymmenennestä lähtöruudusta voittoon. Tuuriakin oli Kimillä mukana. Kilpailun alun kolarisuma olisi saattanut päättää Räikkösen matkan jo alkumetreille. Auto kyllä kärsi pienoisia vaurioita ja vaihteistokin temppuili koko kisan ajan, mutta lentävä suomalainen ei antanut ongelmien häiritä. Tämän kauden maailmanmestaruuden varmistanut Michael Schumacher jäi hopealle, eikä mestaruudestaan huolimatta näyttänyt lehdistötilaisuudessa tyytyväiseltä. Voitto kun on aina voitto.

Nosto, yleinen

Formula-arpa

Voi tätä formulatouhua. Michael Schumacher on voittamaton, lauantain kaksituntiset aika-ajot haukotuttavan tylsiä ja kisassa nähtävät ohitukset - muut kuin kierroksella ohitettavat - voi laskea yhden käden sormilla. F1-organisaatio on myös herännyt talviunestaan ja huomannut, kuinka tylsäksi moottoriurheilun kuninkuusluokka on vesittynyt. Kauden alussa aika-ajojen muutoksella haettiin värikkäämpää lähtöruudukkoa, mutta käytännössä näin ei tapahtunut. Nopeimmat ovat keulilla ja ajavat parhaimmillaan voittoon joutumatta ohittamaan kanssakilpailijoita. Nyt myös väläytellään jonkinlaista arvontaa aika-ajoihin. Hädän hetkellä lottoamisetkin saatetaan hyväksyä. Kuninkuusluokastakin tulee arpapeliä.

Nosto, yleinen

Sana-ammuntaa

MTV3:n formulalähetysten selostajakaartiin tuli kauden alussa muutoksia. Viime vuodet lähetyksiä selostanut Tomi Tuominen jätti selostajan pallin uudelle kasvolle, jonka henkilöllisyyttä arvuuteltiin kiivaasti keskustelupalstoilla ja iltapäivälehdissä. Matti Kyllösen povattiin astuvan takaisin pallille, mutta muun muassa sopimus YLE:n kanssa vesitti legendaarisen selostajan paluun. Lopulta selostaja löytyi MTV3:n urheilutiimistä. Tulosruudussa vilahteleva Oskari Saari otti homman vastaan. Puoli kautta formulaa on takana, mutta Saaren kokemattomuus formulapiireissä paistaa läpi. Selostustiimi povaa kisataktiikoita arvuutellessa Kimin olevan aina selvästi muita raskaammalla polttoainemäärällä matkassa. Hauskoja sutkauksia tiimin jäseniltä silloin tällöin lipsuu ja Saaren selostukseen on tullut varmuutta. Saaressa on kyllä potentiaalia, mutta toistaiseksi se ei ole yltänyt kotikatsomoihin.

Nosto, yleinen

Kuohukabinetti

Formuloiden kuninkuusluokka rantautuu tulevana viikonloppuna Budapestiin. Unkarin GP:stä odotan tasaväkistä taistoa Ferrari-, McLaren-, Williams- ja BAR-kuskien välillä. Viime viikolla formulamaailmassa on kuohunut. Williams-talli ilmoitti loppuviikosta, että talli vaihtaa Unkarin GP:ssä perinteiseen keularatkaisuun. Kuljettajamarkkinoilla huhut kaksinkertaisen maailmanmestarin Mika Häkkisen paluusta vellovat kirkkaana ja nyt Häkkistä huhuillaan BAR-tallin ajokkiin. Nykyinen BAR-kuski Jenson Button siirtyy ensi kaudella Williams-tallin kuskiksi, vaikka BAR-talli kovasti lyö hanttiin uhkaamalla oikeustoimilla. Kabinettipeli käy kiivaana.

Nosto, yleinen

Sillisalaattia

Räikköselle on suotu ajokki, joka kulkee tahmeasti ja moottori pölläyttää savut pihalle käytännössä joka kisassa (31.5.). Formulaherran kristallipallon mukaan Ferrarin Michael Schumacher pokkaa ykköspystin, tallikaveri Barrichellon kuohuttaessa ilolientä toisena (7.6.). Kilpailun yllättävimmät tapahtumat nähdäänkin näemmä jälkikäteen paperilla (14.6.). Räikkösen taival USA:n GP:ssä oli pettymys. Kilpailun yksi valopilkku oli Minardi (21.6.). Aivan fantastista (12.7.).

Nosto, yleinen

Takasiivekkeenä ilmaan

Tasan ei käy onnenlahjat. Räikkösen mukavasti alkanut kisa haihtui tällä kertaa takasiivekkeenä ilmaan eilen ajetussa Saksan GP:ssä. Saksalainen, punaisiin sonnustautunut yleisö hurrasi ja yleisö kotisohvilla hiljeni, kun Räikkösen kisa-auto takasiivekkeen irrottua liukui rajusti reunavalliin. Kimi ei kuitenkaan loukkaantunut. Räikkösen keskeytys tarjosi Michael Schumacherille helpon voiton. Kolmen viikon kuluttua kisataan voitosta Unkarin GP:ssä. Vieläkö punainen mestari yltää ykköspallille?

Nosto, yleinen

Maukas aika-ajo

Oho. Räikkönen paalulle, jo viides kerta tällä kaudella. Nyt vain paalulta voittoon. Mutta mitä ihmettä? Michael Schumacherin Ferrari savuttaa ratkaisevissa aika-ajoissa. Schumacher jättää savuttavan rekensä ja heittää raivoisasti kypäränsä maahan. Selostajat ovat hurmiossa. Williams-kuskit Mika Salo ja Mika Häkkinen kaasuttavat rataa minkä kerkeävät. Häkkinen nostaa itsensä paalulle vain 0,01 sekunnin erolla Räikköseen. Salo jää kolmanneksi. Mutta mitä ihmettä? Heikki Kovalainen runnoo Minardillaan neljänneksi. Uskomatonta. Neloisvoitto suomalaisille. Huh, olipa maukas aika-ajo. Hyvä uni.

Nosto, yleinen

Tästä se alkaa

Päättynyt viikonloppu osoitti, että pohjamudista voi nousta suoraan kärkikahinoihin. McLaren on jälleen varteenotettava vastustaja. McLaren-tallin uusi MP4-19B -auto osoitti potentiaalinsa Silverstonen radalla. Kimi Räikkösen ohjastamana uusi B-versio tuotti lauantaina suomalaiskuskille f1-uran kolmannen paalupaikan. Sunnuntaina vauhti ei aivan riittänyt Ferrarin Michael Schumacherin ohittamiseen, mutta kakkospalliltakin on helppo hymyillä: toinen Ferrareista jäi taakse ja samoin muut tallit. Ja Kimi ahdisteli Schumacheria enemmän kuin kukaan muu tällä kaudella on pystynyt. Aivan fantastista.

Nosto, yleinen

Ranskalaisia viivoja

Mietteitä viikonloppuna ajetusta Ranskan GP:stä. - Michael Schumacher voitti jälleen, tällä kertaa neljän pysähdyksen taktiikalla. - Ferrari teki sen jälleen. - McLarenin skottikuski Coulthard vesitti hyvän aika-ajotuloksensa. - McLarenin varikkokäynnit hitaita. - Williams-BMW:n testikuski Genen kilpailu oli yllätyksetön. - Montoya viihdytti katsojia pyörähtämällä autollaan radalla. - Minardi ei päässyt pisteille.

Nosto, yleinen

Bee

McLaren-tallin uusi MP4-19B -auto tuntuu viime viikon testien perusteella olevan edeltäjäänsä kestävämpi ja nopeampi. Räikkönen oli Jerezin torstain ja perjantain testeissä kärkipäässä ja ajoi molempina päivinä yli 100 kierrosta. Uuden sotaratsun odotetaan näyttäytyvän jo ensi viikonloppuna ajettavassa Ranskan GP:ssä. Olisi jo aikakin. McLarenin alkukausi on nimittäin ollut niin onnettoman näköistä touhua, että itkun sijaan allekirjoittanutta on kauden edetessä alkanut ennemminkin hymyilyttää, kun McLadojen matka on päättynyt teknisiin ongelmiin. Vihdoin tunnelin päässä on valoa. Vaikka maailmanmestaruus on auttamatta jo tavoittamattomissa, ehtii loppukauden aikana vielä hyvin kartuttaa MM-pistesaalista. Ja onhan Räikkösen menestys myös mannaa suomalaisille formulafaneille.

Nosto, yleinen

Räikkönen ja Minardi pisteille

Räikkösen taival USA:n GP:ssä oli pettymys. Räikkönen piiskasi McLareniaan eteenpäin sen minkä taisi, mutta tekniset ongelmat pilasivat jälleen suomalaiskuskin kisan. McLarenin F1-tallin päällikön Ron Dennisin MTV3:lle antaman tiedon mukaan Kimille suunnitellut kaksi varikkopysähdystä kasvoivat neljään, kun moottorille ilmaa antavaan painepumppuun iski vika. Tapahtumarikkaan kilpailun päätteeksi Räikkönen joutui taipumaan kuudenteen sijaan. Toivoa sopii, että McLarenin uusi 19B-kilpuri pääsee kisaamaan palkintopallisijoituksista kahden viikon kuluttua ajettavassa Ranskan GP:ssä. Kilpailun yksi valopilkku oli Minardi. Runsaiden keskeytysten siivittämänä piskuisen tallin kuljettaja Zsolt Baumgartner keräsi itselleen ja tallilleen kauden ensimmäisen maailmanmestaruuspisteen.

Nosto, yleinen

Ei mitään uutta

Vaikka lähtökohdat eiliseen formuloiden Kanadan osakilpailuun olivat aiempia kisoja mielenkiintoisemmat, oli lopputulos lopulta vanha tuttu. Kuudennelta sijalta matkaan lähtenyt Ferrarin punainen auto tuuletti maaliin ensimmäisenä - kuljettajanaan tietysti Michael Schumacher. Paalupaikalta lähtenyt Williamssin Ralf Schumacher jäi tuloksissa toiseksi. Kolmannen palkintopallin valtasi Michaelin aisapari Rubens Barrichello. Kimikin pääsi maaliin, olleen matelijallaan kuitenkin vasta seitsemäs. Ei siis mitään uutta, paitsi osakilpailun lopputulokset menivät uusiksi. MTV3:n mukaan molemmat Williamsit ja Toyotat hylättiin kilpailun jälkeen sääntöjen vastaisten jarrukanavien vuoksi. Barrichello nousee siis toiseksi ja BAR:n Jenson Button kolmanneksi. Kimikin nousee hylkäysten myötä viidenneksi. Kilpailun yllättävimmät tapahtumat nähdäänkin näemmä jälkikäteen paperilla. Punaisella.

Nosto, yleinen

Kristallipallo tietää

Ensi sunnuntaina, ennen europarlamenttivaalien tuloksia, formulat hyrräävät Kanadan GP:ssä Montrealissa. Lopputulos lienee jo selvä. Formulaherran kristallipallon mukaan Ferrarin Michael Schumacher pokkaa ykköspystin, tallikaveri Barrichellon kuohuttaessa ilolientä toisena. Kolmannelle sijalle nostaa itsensä BAR- tai Renault-tallin kuljettaja. McLarenin Kimi Räikkönen keskeyttää jälleen ja tallin toinen kuljettaja David Coulthard matelee maaliin kymmenennelle sijalle. Kristallipallo pitää myös mahdollisena, että David keskeyttää. Kahden viikon kuluttua sama tuloslista toistuu USA:n GP:ssä. Valitettavasti.

Nosto, yleinen

Savumerkkejä

Viime formulakaudella jännitettiin Kimi Räikkösen MM-voiton puolesta viimeiseen osakilpailun loppuun asti. Onnekas Michael Schumacher kuitenkin voitti ja Kimille jäi kakkossija. Odotukset tälle kaudelle eivät olleet enempää tai vähempää kuin Kimin MM-sarjan voitto. Toisin kuitenkin on käynyt. Schumacher voittaa kilpailuja robotin lailla ja johtaa suvereenisesti MM-sarjaa. Räikköselle on suotu ajokki, joka kulkee tahmeasti ja moottori pölläyttää savut pihalle käytännössä joka kisassa. Kahdesti suomalainen on maaliin tähän mennessä selvinnyt ja pistetilillä on ruhtinaallinen yksi piste. Schumacherilla niitä on kuusikymmentä. Räikkösen McLaren-talli tuo tällä viikolla testiradoille nykyisen ajokin kehitysversion. Turun Sanomien mukaan uudessa MP4-19B -autossa on nykyinen vanha moottori, joten savumerkkejä on luultavasti edelleenkin luvassa. Formulaherra aprikoi kuninkuusluokan kiemuroita kesämaanantaisin.