Maanantai 17.2.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Joulukalenteri 2007

Nosto, yleinen

24

"Matti, ojennatko sen tähden!" Sanni pyysi. "Njuu, njuu! Tässä tulee!" Matti huikkasi. Tupa Tyrväällä oli valmis jouluun. Laatikot olivat aatonaattona kypsyneet tuvan leivinuunissa. Kinkku muhi yön yli. Aattona puolilta päivin väki hiljentyi joulurauhan julistuksen äärelle. Sen jälkeen syötiin joulupuuro. Kuusikin oli nyt koristeltu. Fisurannan Fiske, Pentti ja Martta Martikainen kattoivat pöytää. "Noin, valmista on", Martta totesi tyytyväisenä ja asetti veitsen pöydän päähän lautasen vierelle. Samalla oveen koputettiin. "Kukahan siellä on?" Sanni huusi olohuoneesta. Fisurannan Fiske kurkkasi keittiön ikkunasta ulos. Portailla vilahti tuttu punainen takki ja valkoinen parta. Ulkona satoi lunta.

Nosto, yleinen

23

"Voi että! Siis toi kuusi on tosi bueno!" riemastuu Mastosalon rillin Martta Martikainen. "Jaa toi?" puhahtaa Fisurannan Fiske. "Njuu, njuu! Otetaan se!" Matti puhisee. "Alkaa jo olla vähän myöhä." "Okei! Pena, pidä rungosta kiinni. Mä sahaan!" Martta komentaa. "Puu kaatuu! Pena, pois alta!" "Joo, joo", Pentti syöksyy sivuun. "Jätkät, nyt tehokkuutta tähän hommaan! On kupattu täällä kuusimetsässä jo ikuisuuksia. Sannilla on kinkku uunissa ja varmaan jo käämit kuumina. Aatto on ovella, off and go!" Martta touhuaa. Nelikko palaa rivakasti Matin ja Sannin talolle. Joulukalenteri päättyy A) iloiseen yhteislauluun joulukuusen ympärillä. B) kynttilän lepattavaan liekkiin. C) lumisateeseen.

Nosto, yleinen

22

Kolmikko ryhmittäytyi paketin ympärille. Paketti oli melko iso. Sellainen reilu metri kertaa metri kanttiinsa. "Mikähän kumma se on?" mietti Pentti ja katseli hyllyvää pakettia. "Avataan se!" Fisurannan Fiske kiljaisi. "Njuu, njuu", myöntyi Matti ja avasi paketin nauhat. Pentti repi käärepaperit. Fisken oli aika nostaa paketin kantta. "Tadaa!" kuului huuto ja paketista pomppasi pystyyn keski-ikäinen, pyylevä nainen. "Njuu, eikös tuo ole Mastorillin täti? Se Martikaisen Martta? Mitä sinä täällä joulupaketissa metsässä kyyhötät?" Matti kysyi. "Voi rakas Matti, kun jouluna on niin kiva saada lahjoja, niin ajattelin sitten kokeilla, että tuntuuko lahjastakin kivalta tulla annetuksi jouluna. Että tässä mä oon! Hyvää joulua kaikille! Mitä musta tuntuu?" Martta hihkui. "Kun saat fiiliksesi ja pääsi selväksi, niin voitkin tulla avuksi kuusimetsälle", Fiske tuhahti ja harppoi kirves kädessä eteenpäin. Martta Martikaisella täydentynyt porukka A) löytää komean joulukuusen. B) joutuu kurvaamaan kuusimyynnin kautta, koska kuusesta ei päästä yksimielisyyteen. C) päättää yllättää Sannin.

Nosto, yleinen

21

Ei ollut pakkaskuura maassa, kun kolmikko rämpi kuusimetsään. "Kyllä pihta on oikea joulukuusi", Fisurannan Fiske sanoi. "No, puu kuin puu. Mutta viljelty olla pitää", Pentti myönteli. "Njuu, njuu... Ei, kun ei. Siis kyllä metsässä vapaana kasvanut kuusi on paras", Matti totesi kantansa. "Mitähän se Matti nyt taas? Juu ja sitten taas ei", Fiske puhisi. Kolmikko katosi syvemmälle Matin ja Sannin omistamaan korpeen. Yli mättäiden ja ohi ison petäjän. Välillä polulla, välillä polun vieressä. "Pojat, hei, nyt seis!" Pentti huikkasi. "Mitä nyt?" Fiske kysyi. "Njuu, se on paketti. Ja se tutisee!" osoitte Matti ison kiven juurelle. Paketista paljastuu A) Mastosalon grillin täti. B) jotain vanuvaa ja lilluvaa. C) joku julkkis.

Nosto, yleinen

20

"Juu, nähdään sitten! Hei, hei!" sanoi Sanni ja sulki puhelimen. Huuruinen ilta oli haihtunut sumuharson mukana ja punainen tupa Tyrväällä heräsi uuteen aamuun. Vieraatkin olivat vielä paikalla. "Hooh-hoijaa... Huomenta! Huomenta!" Pentti venytteli. "On teillä sitten pehmeä sohva." "Njuu, njuu", ynisi Matti puoliunisena. "Jaahas, pojat! Eiköhän lähdetä joulukuusta hakemaan ja tullaan Mastosalon grillin kautta takaisin!" puhkui Fisurannan Fiske intoa. "Kahvi on valmista!" huikkasi Sanni keittiöstä. Kolmikko asteli keittiön pöydän ääreen. "Muuten, kenen kanssa puhuit äsken puhelimessa?" Matti kysyi Sannilta. "Sittenpä näet", Sanni vastasi. Matti, Fisurannan Fiske ja Pentti  A) löytävät joulukuusimetsästä paketin. B) tilaavat Mastosalon grillillä Isot naudat. C) eivät pääse yksimielisyyteen siitä, millainen on hyvä joulukuusi.

Nosto, yleinen

19

"Aaaargh! Aargh!", Sanni alkoi kesken karjua. "Mikhä sielä?" mokelsi Pentti sohvalta. Samassa palohälytin pärähti soimaan ja sankka krääsä täytti tuvan. "Vad meteli nu? Vad tapahtui?" huhuili Fisurannan Nti puhelimessa Fisken korvaan. "Njuuuuuuu!" Matti alkoi huutaa suoraa huutoa, silmät pullistuivat päästä kuin sarjakuvasankareilla konsanaan, mies vajosi mahalleen ja alkoi takoa nyrkeillä lattiaa. "Mun kuivakakkuni kärvähti!" Sanni voivotteli. "Ei suru huutamalla lopu!" huikkasi Pentti sohvalta. "No, mikäs Matille tuli?" Fiske kysyi Sannilta. "Hysteerinen kohtaus vain", tokaisi Sanni ohimennen. "Hej, hej, onko siellä någon. Minä är här", kuului Nti:n ääni keittiön pöydälle unohtuneesta kännykästä. On aika A) Fisurannan Fisken ja Pentin lähteä kotimatkalle. B) miesten lähteä hakemaan joulukuusta. C) piipahtaa Mastosalon grillillä.

Nosto, yleinen

18

Pirrr-pirrr-pirrr. Fisurannan Fisken kännykkä soi. Siinä oli soittoäänenä vanhan puhelimen ääni. "Mitä? Missä palaa?" havahtui olohuoneessa nukkuva Matti. "Fisken puhelimessa Fiske", vastasi Fiske kännykkäänsä. "Nå, oj... Hejdå! Det on Fisurannan Nti här, hej! Sä olit rungit mulle, mutta mä har varit på runomatinea. Hur sä voit?" aloitti Nti. "Hei vaan Nti. Ihan hyvin tässä voidaan. Olen täällä Tyrväällä Matin ja Sannin luona kahvilla. Pentti on myös mukana - muistathan Pentin?" Fiske vastasi. "Oj, härreguud. Förstås mä muistan Markun ja Saijan Tyrnävältä. Jättekiva. Sano hälsningar heille. Ja jåå, mä muistan Pertin myös. Hän on rätt playboy - ei voi forget. Mutta hur har te gått dit Tyrnävä?" Nti kysyi. "Niin, Tyrväällä ollaan. Matin ja Sannin luona. Tultiin, tuota teleporttaamalla", Fisurannan Fiske sanoi. "Vad? Mitä sinä tarkota? Jag ymmärä ingenting. Mikä telefoonikulkuväline?" Nti äimisteli. Puhelun A) lopettaa Nti lyhyeen, koska epäilee Fisken olevan pahasti sekaisin. B) aikana Sannin kuivakakku kärvähtää uunissa, palovaroitin alkaa huutaa ja Matti saa hysteerisen kohtauksen. C) jälkeen Fisurannan Fiske ja Pentti poistuvat kuvioista.

Nosto, yleinen

17

Matti ja Fisurannan Fiske ovat raahanneet Pentin Matin ja Sannin luo. Pentti nukkuu olohuoneen sohvalla ja isäntäväki siemailee Sannin keittämiä kahveja keittiössä. "Kiitos, kyllä oli hyvät kahvit. Oliko oikein Presidenttiä?" Fisurannan Fiske kysyy. "Oli juu. Ja yksi lusikka pannulle", Sanni vastaa. "Njuu, njuu. Mitä muuten Fisurannan Nti:lle kuuluu?" Matti utelee Fiskeltä. "Enpäs tiedä. Ei ole kyllä meilläkään häntä näkynyt. Mutta soitetaan ja kysytään!" Fiske innostuu. Fiske kaivaa kännykän taskustaan ja näppäilee Nti:n numeron. Puhelin hälyttää. "Å-jåå heido! Det on Fisurannan Nti här. En juuri nyt kunde inte vastata telefooniin. Jätä messiizi äänisignaalin jälkeen. Tack och hej!" sanoo Nti:n vastaaja. Tyypillisen puhelimenkäyttäjän tavoin Fiske menee täysin lukkoon, kun pitäisi puhua vastaajaan. Äänimerkki tuuttaa ja nauhoitus käynnistyy. "Ö-öö", ähkäisee Fiske ja katkaisee puhelun. Fisurannan Nti A) soittaa hetken kuluttua takaisin ja kertoo kuulumiset. B) teleporttaa itsensä Tyrväälle. C) ei enää esiinny joulukalenterissa.

Nosto, yleinen

16

Kolmikko on saapunut paikalliseen Valtteri-pubiin. Edessä höyryää toinen kuuma glögi. Vai oliko se kolmas? "Onkos tämä jo viides?" Pentti pohtii ääneensä. "No, mitä Matti? Mitä teille muuten?" Fisurannan Fiske kysyy. "Tiäks? Mää sanon sulle! Sää oot kuule aina ollu tosi hyvä jätkä. Hirveen hyvä tyyppi!" Matti mokeltaa Fisurannan Fiskelle. "Ei, kun mää kysyn sulta..." Fisurannan Fiske änkyttää. "Oot tosi... hyvä tyyppi", Matti tankkaa. "Krooh, pyyh", kommentoi Pentti. "Väsynyttä väkeä. Aika lähteä kotiin", sanoo raamikas mies pikkujoulukolmikon takaa. Pubista poistuttuaan A) Fisurannan Fiske ja Matti kantavat Pentin Matin ja Sannin luo. Sanni keittää kolmikolle terävät kahvit. B) kolmikko pysähtyy laulamaan joululauluja torille. C) kolmikko tapaa vanhan ystävän vuosien takaa.

Nosto, yleinen

15

Fisurannan Fiske ja Pentti marssivat Matin ja Sannin talon ovelle. Plim-plom. "Njuu, njuu. Taitaa ovikello soida", Matti sanoi. "Ei näy mitään. On kovin sumua noussut", Sanni kurkkasi keittiön ikkunasta ulos. "Njuu, kuka siellä?" kysyi Matti eteisessä oven läpi. "Iltaa taloon. Fisurannan Fiske tässä ja Pentin kanssa ollaan liikkeellä!" Fiske huikkasi. "Ai, Fiske ja Pentti! Jopas sattui. Juurikin teistä oli puhetta. Mikä teidät tänne lennätti?" Matti kysyi edelleen oven läpi. "Njuu, anteeksi, voisihan ovenkin avata." Vieraat sanoivat käsipäivää. Toki vasta eteisessä. "Kynnyksen yli ei saa kätellä. Menee lapsionni!" oli Sanni kirkaissut heti oven auettua. "Palttoota pois, palttoota pois!" Sanni touhusi. "No, jos ei vaikka", sanoi Pentti. "Tultiin kysymään, josko isäntä lähtisi Valtteri-pubiin yksille? Vähän niin kuin pikkujoulua", Fiske jatkoi. Tähdet olivat oikeassa asennossa. Hallitus antoi luvan ja miehet poistuivat paikalliseen. Kolmikon A) pikkujoulu sujuu hilpeissä tunnelmissa ja ystävykset eroavat illan päätteeksi tahoilleen. B) ilta loppuu lyhyeen, koska turnauskestävyys on heikko. C) seuraan lyöttäytyy Teija Tee.

Nosto, yleinen

14

"Miten se Seppo nyt tollailla?" Sanni päivittelee, kun Salkkarit ovat loppumassa. "Njuu, njuu... Ehkä se..." Matti ehtii aloittaa. "Shh, nyt hiljaa! Lopputekstien jälkeen saadaan vielä seuraavan jakson maistiaiset. Hiljaa, hiljaa!" Sanni kirkuu. Autuaan tietämättöminä pihamaan tapahtumista Matti ja Sanni tuijottavat Salkkareiden lopputekstejä. Kelmeä kuu enää hädintuskin erottuu usvan keskeltä. Teleportaatiolaukaisualustan yläpuolelle on ilmestynyt lähestyvä valo. "Lasketumislupa myönnetty", kuuluu rakennelman uumenista. Illan hiljaisuuden rikkoo laahaava suhina, joka huipentuu pamahdukseen. "Uhhuh, olipas rytyytystä", toteaa ääni teleportaatiolaukaisualustan huipulta. "Niinpä kerrassaan", toinen vastaa. Äänet kuulostavat etäisesti tutuilta. Kyllä, Fisurannan Fiske ja Pentti ovat laskeutuneet Tyrväälle. Sisällä talossa Matti ja Sanni ovat siirtyneet Salkkareista Kotikadulle. Fisurannan Fiske ja Pentti A) haluavat ostaa Matin ja Sannin metsästä joulukuusen. B) eivät tiedä missä ovat. C) päätyvät viettämään Matin kanssa railakasta pikkujouluiltaa paikalliseen.

Nosto, yleinen

13

Matti ryystää olohuoneessa tyytyväisenä kahvia ja Sanni lappaa keittiössä joulutorttuja tarjottimelle. "Nyt ei ole kyllä Matin ullakolla palikat kohdallaan", Sanni miettii puoliääneen. "Taitaa olla aamulääkitys vähän pielessä. Minä en nyt ollenkaan ymmärrä tätä teleportaatiolaukaisualusta-asiaa. Siis aivan järjetöntä." "Sanni hei, Salkkarit alkaa!" Matti huutaa olohuoneesta. "Tullaan, tullaan", Sanni vastaa ja istuutuu sohvalle. Salattujen elämien tunnusmusiikki pärähtää soimaan. "Aina ne alkaa myöhässä. Kello on jo viis yli puoli. Ja mainoksia tulee niin paljon, ettei tätä itse asiaa ole oikein kuin kahdeksikymmeneksi minuutiksi. Jos siksikään", Sanni tuhisee. "Njuu, njuu... On niitä mainoksia näin joulunaikaan", Matti myötäilee. Ulkona Sannin lautakasaksi nimeämä teleportaatiolaukaisualusta seisoon kelmeässä kuun valossa. Joulunalusillan hiljaisuuden rikkoo suhina, jonka säestyksellä alkaa nousta kevyttä usvaa. Joku on tainnut pyytää laskeutumisluvan. Matin ja Sannin kotipihalla A) teleportaatiolaukaisualusta on myöntämässä laskeutumisluvan lähestyvälle kohteelle. B) ei tapahdu mitään mainittavaa. On vain nollakeliä ja sumua. C) Teija Tee on teleporttaamassa itsensä takaisin.

Nosto, yleinen

12

"Katso, Matti, päiväpostin mukana tuli jo joulukort... Mutta mikä se tämä lautahökötys on?" "Njuu... Tee tuossa poikkesi Teijalla.... Ei kun Teija Tee, tämä laulaja, käväisi päiväkahvilla, siis ihan sanan suorassa merkityksessä, ja pyysi tällaisen rakentamaan. On teleportaatiolaukaisualusta kysymyksessä", Matti mokelsi ja silmäili luomustaan. "Teija Tee! Mahdatko edes tietää kuka hän on, kun aina kuuntelet sitä Ykköstä. Minulle kyllä on Olen tuntenut pakkasen tuttu. Mutta että meillä? Miksi moistat väität? Ja mikä teleportaatiolaukaisualusta?" Sanni tivasi. "Njuu, njuu... Niin vain on totta kuin kirkonrotta. Tuohon alustalle se kiipesi, välähti ja katosi. Kahvimukit ovat vielä olohuoneessa todistusaineistona", Matti selvitti. "Ei hyvää päivää, rakas Matti. Mennäänpä nyt keittämään kahvit, kerron Seija kuulumiset ja sitten saat laittaa tuon lautakasan polttopuiksi", Sanni sanoi ja tempaisi Matin mukaansa sisään. Sanni on A) aivan varma, että Matin lääkitys ei ole kohdallaan. B) mustasukkainen Teija Teelle. C) laittanut teleportaatiolaukaisualusta joulustressin piikkiin.

Nosto, yleinen

11

"Njuu... Ei sev väljä o", Matti vastasi Teijalle. "Kyllä minä aina yhden teleportaatiolaukaisualustan rakennan. Odotas, kun haen vielä toisen mukillisen kahvia." Teija Tee hymyili maireasti sohvannurkassa ja räpsytti silmiään kuin Betty Boop konsanaan. "Ihanaa!" Kahvihetken aikana oli luonnosteltu piirustukset tulitikkuaskin kanteen ja oli aika käydä asiaan. Matti kantoi vajasta pihamaalle lautoja sekä kipaisi vasaran, nauloja ja sahan. Kuuloetäisyydellä Kukkurinmäestä alkoi armoton ryske ja pauke. Reilun tunnin perästä tuli valmista. "Njuu, tämmöinen tästä nyt tuli", Matti sanoi vaatimattomasti. "Se on bueno!" hihkaisi Teija Tee ja kapusi teleportaatiolaukaisualustan huipulle. "Njuu, varo, ettet putoa!" Matti huolestui. "Don't worry, be böbi. Mun mentävä on!" Teija huusi ja teleportaatio käynnistyi. Kuului lakaisevaa luutaa muistuttavaa laahava ääni ja näkyi valonpilkahdus. Teija Tee oli vaihtanut sijaintia - keikalle kenties kiire. Teleportaation suihke vaihtui portaattomasti pihatieltä kuuluvaan tuulipuvun kahinaan. Sanni palasi kotiin. Sanni kummastelee lautakasaa kotipihassa ja A) ei usko Matin selitystä Teija Teestä ja teleportaatiosta. B) määrää huhkimaan laudat polttopuiksi. C) haluaa myös kokeilla teleportaatiota.

Nosto, yleinen

10

"Njuu, njuu. Vai että teleportata... Miksiköhän minä olen jakelun piirissä?" Matti kysyi ja nosti kahvimukin lattialta. "No, siihen tavallaan liittyy se, miksi olen täällä", Teija Tee kierteli ja tajusi itsekin, että ei sanonut yhtään mitään. "Sinähän olet kätevä käsistäsi?" Teija kysyi Matilta. "On sitä tullut yhtä jos toista rakenneltua. Njuu, sano", Matti vastasi Teijalle. "Hienoa! Kuule, tarvitsen teleportaatiolaukaisualustan! Teethän sä mulle sellaisen?" Teija hihkaisi. Teijan pyynnön A) kuultuaan Matti kieltäytyy kohteliaasti. B) kuultuaan Matti lupautuu rakentamaan teleportaatiolaukaisualustan. C) jälkeen Sanni tulee kotiin.

Nosto, yleinen

9

"Se oli jäänmurtaja", Teija Tee sanoi. "Njuu, njuu..." Matti aloitti. "Nimittäin se levy. Katsos tilanne on se, että meillä on enemmän yhteistä kuin arvaatkaan", Teija Tee totesi ja ryysti kahvia. "Ai?" Matti sai sanotuksi ja katsoi Teija Teetä kysyvästi. "Mä osaan teleportata!" Teija hihkaisi. Matin kahvimuki putosi olohuoneen lattialle. Matti A) pyörtyy. B) ei ymmärrä miten hän liittyy asiaan. C) vaatii todisteita.

Nosto, yleinen

8

Nainen oli jo kotiutunut olohuoneen sohvalle, kun Matti vasta laahusti pois eteisestä. "No, eikö talossa kahvia vieraille tarjota?" nainen kovisteli. "Njuu, njuu..." Matti aloitti. "Mikä nuu-nuu? Mikä mies sinua vaivaa? Niele yninä ja puhu suoraan", nainen melttosi. "Njuu... Että vieraillepa tosiaan. Josko tutuiksi tultaisiin ja leidi suvaitsisi nimensä kertoa", Matti jämäköityi. "Minä! Ai kuka minä olen? Etkö muka tunne? Onko radio teillä koskaan auki? Olen Teija Tee, kuuluisa poppari. Sanooko laulu Kuka patentoi hellyyden mitään? Oletko koskaan kuullut?" Teija Tee melttosi. "Njuu..." Matti aloitti ja tuli taas keskeytetyksi. "Hyvä, niin arvelinkin. Kerrankin suora vastaus. Ja tulin tuomaan sinulle joululahjan. Tässä on uusi älppyni K-piste, jotta talonne kulttuurin vaikutuspiiriin yltää. Hyvää joulua!" Teija Tee laukoi ja antoi Matille paketin. "Njuu, njuu. Kiitosta vaan!" Matti totesi. Teija Tee A) lähtee kotiin teleportaatiolla. B) laulaa Matille tuoreimman hittinsä Olen tuntenut pakkasen. C) paljastaa Matille järisyttävän salaisuuden.

Nosto, yleinen

7

"Hyvää päivää!" ovella seisova nainen aloitti. "Njuu, njuu... Päivää vaan. Mutta miksi teillä on uimaräpylät jalassa?" hölmistynyt Matti kysyi. "Koska olemme ajan virrassa kohti joulua. Ja virrassa uidaan. Mutta virta ei ui - se kulkee johdossa", nainen sanoi. "Njuu, njuu. Kuulostaa jokseenkin loogiselta", Matti totesi. "Siitä tulikin mieleeni, että nyt on shampanjaillallisen aika. Onko Kaija Koo tuttu? 'Tai viimeiset rahat taksiin ja shampanjaillalliseen?' Mitä, hä?" nainen sanoi. "Njuu, njuu", Matti ehti aloittaa, kunnes tuli keskeytetyksi. "Njuu, njuu. Eikö sieltä nyt muuta irtoa. Kuule, minä tulen nyt teille, tervetuloa itselleni ja sitten puhutaan asiat halki!" nainen karjaisi ja marssi suoraan olohuoneeseen. Nainen A) keittää itselleen ja Matille kahvit. B) puhkeaa hillittömään itkuun. C) antaa Matille joululahjan.

Nosto, yleinen

6

Pirrrrrrrr... Munakellon pirinä leikkasi keittiön ilman. Koputus ulko-ovella jatkui kiivaana. Kop-kop-kop-kop-kop. "Njuu, njuu... Otan ensin piparit uunista ja sitten avaan oven", Matti tokaisi itsekseen ja pyyhki hölmistyneen ilmeen kasvoiltaan. Patakintaat käteen ja uunipelti työpöydälle. Ulko-ovelta kuului taas koputus. Kop-kop-kop. Matti löntysti eteiseen ja käänsi ulko-oven auki. "Njuu, njuu", totesi Matti ja tuijotti tulijaa, joka kieltämättä herätti ansaittua huomiota. Ulko-ovella seisovalla henkilöllä on jalassa  A) saappaat. B) tulipunaiset korkokengät. C) uimaräpylät.

Nosto, yleinen

5

"Jaa ei kukaan ollut siellä ovella? Matti, katsoitko ihan varmasti tarkasti? Ja kynnysmaton alta kanssa? Sinä olet välillä sellainen, ettet huomaa mitään - hosut aina. Sun pitää opetella keskittymään", Sanni selvitti. "Njuu, njuu", Matti tokaisi myöntymisen merkiksi. "Ei maar, nyt laitan kuule munakellon tähän tikittämään. Otat sitten piparit pois uunista, kun se soi. Pitää lähteä Seijan luo kylään. Se on adios ja kivat sulle", Sanni touhusi ja viikkasi esiliinan keittiön tuolille. "Njuu, njuu", Matti vastasi, kun Sanni jo syöksyi pomppa päällä kohti ulko-ovea. Pam - ovi kolahti kiinni. Munakello tikitti keittiön työpöydällä. Tik-tik-tik-tik-tik. Juuri pirahduksen halkaistessa ilman oveen koputettiin. Matti istui keittiön pöydän vieressä ja käänsi katseensa ensin hellaan ja hellasta ulko-oveen. Matti A) antaa koputuksen jatkua ja ottaa piparit uunista. B) menee avaamaan ulko-oven, vaikka piparit saattavat palaa. C) heittää kruunaa ja klaavaa.

Nosto, yleinen

4

"Kop, kop, kop", oveen koputettiin. "Kulta, menisitkö avaamaan!" tokaisi Sanni. "Njuu, njuu", vastasi Matti ja löntysti ovelle. "Kop, kop, kop." Matti tarttui kahvaan ja avasi oven. Vilpoinen pohjoistuuli puhalsi ja pöllyytti lunta. Tuoreessa hangessa ei näkynyt jälkeäkään. "Kuka tuli?" kysyi Sanni keittiöstä. "Njuu sano... Ei kukaan", vastasi hölmistynyt Matti ja sulki oven. Sanni jättää Matin paistamaan pipareita ja lähtee A) kauppaan. B) Seijan luo kylään. C) kampaajalle.

Nosto, yleinen

3

Matti on vienyt olkipukit kuistille ja palaa keittiöön. "Kaivapa pahvilaatikosta ne tontut. Tiedäthän, ne rivissä seisovat? Laitetaan ne tähän keittiön ikkunalle", Sanni juttelee painelee taikinasta pipareita. Syntyy possuja, kuusia ja tähtiä. "Njuu, njuu", Matti mutisee ja alkaa tonkia pahvilaatikkoa. "Njuu, njuu." Päällimmäisenä on pussillinen joulukuusen koristepalloja. Niitä ei oteta vielä esiin. Hieman alempana on kynttilöitä ja kynttilöiden alla ohut pahvilaatikko, jossa rivissä seisovat tontut ovat. Matti nostaa laatikon keittiön pöydälle ja kurkkaa vielä isompaan pahvilaatikkoon. Pienen laatikon alta on paljastunut suljettu kirjekuori. Sanni hyräilee Oi jouluyötä ja kaulii piparitaikinaa. Matti ottaa kuoren käteensä ja tavaa: "Sanni, njuu, njuu." Samalla ovelle koputetaan. Oven takana A) on televisiolupatarkastaja. B) on naapuri. C) ei ole ketään.

Nosto, yleinen

2

"No, löytyykö sitä leivinlautaa? Ja niitä kynttelikköjä ja olkipukkeja?" huikkaa Sanni ullakolle ja ottaa kaulimen esiin. "Njuu, njuu", vastaa Matti hieman tuskaisesti ja kompuroi lastinsa kanssa alakertaan. "Tässä on leivinlauta ja kyntteliköt. Olkipukit täytyy vielä hakea", Matti sanoo ja lähtee kapuamaan vintille. "Kun nyt sinne menet, niin tuo samalla se pahvilaatikko, jossa on joulukoristeita", Sanni komentaa ja alkaa kaulita piparitaikinaa. "Njuu, njuu", Matti kommentoi. Hetken perästä Matti palaa alakertaan pahvilaatikon ja olkipukkien kera. "Vie ne olkipukit kuistille", Sanni ohjeistaa. "Njuu, njuu", puhisee Matti mennessään. Pahvilaatikko odottaa keittiön tuolilla autuaan tietämättömänä siitä, että se tulee merkittävällä tavalla vaikuttamaan Matin ja Sannin joulunviettoon. Pahvilaatikosta löytyy A) avaamaton kirje. B) valokuva. C) lehtileike.

Nosto, yleinen

1

Pienen soratien päässä Tyrväällä on punainen talo. Kukkurinmäkeen on matkaa vain kivenheitto - tai riippuu tietenkin heittäjästä. Talossa ovat jouluvalmistelut täydessä käynnissä. Matti on kantanut puut tupaan ja Sanni on lämmittänyt leivinuunin. Piparitaikina on jääkaapissa tekeytymässä. "Mattiiii, Mattiii", huutaa Sanni. "Njuu, njuu", vastaa Matti. "Voisitko hakea vintiltä leivinlaudan. Ja tuo tullessasi ne kyntteliköt myös! Kiitos!" Sanni pyytää. "Njuu, njuu", vastaa Matti ja lähtee kapuamaan ullakolle. Sanni ottaa piparitaikinan jääkapista valmiiksi. "Ja tuo myös ne olkipukit", hän huikkaa ullakolle. "Njuu, njuu", kuuluu ullakolta. Matti ja Sanni ovat A) keski-ikäinen aviopari. B) eläkeläispariskunta. C) sisko ja veli.