Joulun tarina

Muistan joulun kauniin

22.12.2005

Lapsena joulun ehdoton kohokohta oli joulusauna – eikä vähiten siksi, että sillä aikaa kuusen ympärille oli ilmestynyt kasoittain joulupaketteja: isoja ja pieniä, pehmeitä ja kovia. Jännitettävää riitti koko illan, kun pikkusiskon kanssa innoissamme revimme lahjojamme auki. Isoimmat paketit jätettiin aina viimeiseksi. Molemmille oli myös tärkeää, että lahjoja oli kummallekin yhtä monta. Ajat muuttuvat. Ihmiset kasvavat,…

Kuusi tuo joulun tuoksun ja tunnelman

20.12.2005

Perinteinen joulukuusi tuo joulun tuoksun ja tunnelman suomalaisiin koteihin. Maaseudulla kuusta yleisempi joulutapa vielä 1800-luvulla oli olkien levittäminen lattioille. Kuusi teki varsinaisen rynnäkön maalaiskoteihin vasta 1920-luvulla koulujen kuusijuhlien myötä. Aluksi kuusi sinällään oli koriste. Ajan mittaan tulivat mukaan erilaiset värikkäät ja kiiltävät koristeet, joista tärkeimpänä Betlehemin tähti latvassa. Yhä useampaa kotia koristaa viljelty joulupuu. Tänä…

Joulukorttirumba on iso rutistus Postille

15.12.2005

Tänään on monessa kodissa kiireinen iltapäivä, sillä viidenkymmenen sentin joulukortit pitää postittaa. Posti kuljettaa jouluisin runsaat 50 miljoonaa joulukorttia. Kortteja käsittelee Postissa noin 3 500 jouluapulaista, joista valtaosa on aloittanut työskentelyn tällä viikolla. Pirkanmaalla apulaisia on Tampereen postikeskuksessa 330 ja muualla maakunnassa 130. Jouluapulaisista suurin osa työskentelee postinlajittelutehtävissä. Kuva: Kuluvan vuoden joulupostimerkit on suunnitellut Mauri…

Joulupöydän kunkku

13.12.2005

Joulukinkku, joulupöydän kunkku, paistuu uunissa. Yön yli on kunkku uunin pakeilla pitänyt majaa ja hyvä niin, nyt se odottaa vain maistajaa. Sinapin kera kostuu herkuttelijan suu: Tämä on parempaa kuin mikään muu! Täyttyy herkkusuun maha kinkusta oivasta: nyt muita laatikoita ja salaatteja on aika maistella. Porkkanalaatikko ja rosolli sulavat suussa, näitä on syötävä joka huushollissa!…

Joulukuusessa on taikaa

8.12.2005

Joulukuusi tuo joulunviettoon iloa ja lämpöä. Pimeänä joulu-iltana koristeltu kuusi hehkuu taianomaisesti ja kutsuu luokseen. Kymmenet kynttilät hehkuvat kuusen oksilla. Kuusen alle sijoitetut joululahjat vetävät puoleensa: onkohan tuo iso paketti minulle?

Suomalainen joulu verkossa

1.12.2005

Aidon joulun tunnelman voi löytää Internetistä. Suomalaisen Työn Liiton www.suomalainenjoulu.fi-sivusto tarjoilee muun muassa kinkunpaisto-ohjeita, lahjavinkkejä ja neuvoja joulupulmiin. Vuoden kovimman kulutushuipun alla liitto haluaa muistuttaa, että 20 000 suomalaista saisi töitä vuodeksi, jos jokainen suomalainen ostaisi viikottain viidellä eurolla enemmän kotimaisia tuotteita. + http://www.suomalainenjoulu.fi

Valkeata joulua

21.12.2004

Kyllä mieli matasi matalalla, kun lauantaina jyristelin läpi satakuntalaisen peltomaiseman. Pilvet seilasivat lähes maan tuntumassa ja tihkusade imi kaiken valon. Joulun taika laskeutui vuorokaudessa, kun maisemat saivat valkean vaipan kuorrutuksekseen. Ilmatieteen laitos on koonnut kotisivuilleen mielenkiintoisia tilastoja joulusäästä. Niistä muun muassa selviää, että Pirkanmaan ja Satakunnan rajamailla keskimäärin kuudesta kahdeksaan joulua kymmenestä on valkeita. Entä…

Joulun laulut

14.12.2004

Tienoot ovat jälleen tulvillaan helinää ja helskettä. Kuukauden tehosoitosta nauttivat joululaulut herättävät tunteita suuntaan jos toiseen. Suomalaisten taipumus melankoliaan näkyy hyvin joululaulugallupeissa, joissa hartaat biisit jyräävät. Tuoreimpaan City-lehteen on kirjattu “Joulu shittilista”, jossa ärsyttävimmäksi joululauluksi kipusi No onkos tullut kesä. Kärkikymmenikössä sille tekivät seuraa monet iloiset rallit, kuten Porsaita äidin oomme kaikki ja Nisse-polkka. Sylvian…

Jollain lailla jouluihminen

7.12.2004

ET-lehden joulukuun horoskooppi kertoi meille jousimiehille, että tunteemme ovat ylitsepursuavia. Väittämän voin allekirjoittaa etenkin näin joulun alla, kun jokavuotinen romanssini joulun kanssa on saavuttamassa lakipisteensä. Minä pidän joulun ajan kaamoksesta, tähtien tuikkeesta pakkasyössä, joulupöydän herkuista ja koko tarunhohtoisesta joulun rauhasta. Uskon joulupukkiin ja hänen olemassaoloonsa. Poltan pussikaupalla tuikkukynttilöitä ja syön säkeittäin pipareita. Kierrän tammikuussa lähiseudun…

 

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Tuoreimmat

Scroll to top